Lupauksia keväästä

Oli kiirettä ja hirmuinen hoppu. Paljon tehtäviä tehtävänä ja tentteihin luettavaa. Perjantaiaamuna palautin viimeisen tehtävän tältä erää. Stressi purkaantui iltapäivällä keskittymiskyvyn puutteena ja hihityksenä takapenkissä. Huomenna alkaa parin kuukauden työharjoittelu ja sen tehtävistä ei vielä tarvitse murehtia. Tähän sopivaan saumaan tuli mahdollisuus lähteä käymään paikassa, jossa ehdin asua aikoinaan vain kaksi ja puoli kuukautta, mutta jonka huomasin edelleen tuntuvan kodilta.

Sain purkaa ajatuksiani ja kokemuksiani ja tulla kuulluksi. Kuulin, etten ole ainut Japanista Suomeen palannut, joka ei tiedä, miten hissi täällä toimii [että ovi pitää ihan itse avata...]. Sain myös lenkkeillä kaikessa rauhassa ja nauttia pienen kylän maisemista ja puhtaasta ilmasta. Sain nauraa, laulaa sydämeni kyllyydestä ja ihmetellä Jumalan hyvyyttä.

Tutustuin myös uusiin ihmisiin. Vaikka tavallaan he eivä edes tuntuneet kovin uusilta: olin kuullut juttuja ja nähnyt valokuvia. Pitkästä aikaa ei tullut semmoinenen olo, että empä nyt jaksaisi olla kovin sosiaalinen näiden uusien ihmisten joukossa...

Huomenna alkava harjoittelu ei tunnu viikonlopun jälkeen enään niin jännittävältä kuin vielä perjantaina. On kamalan iloista olla vaan. Iloita tästä alkavasta keväästä ja kaikesta siitä, mitä olen muutaman viimeisen vuoden aikana elämääni saanut. Tulevaisuuskin tuntuu tänään sellaiselta, että ihan mitä vaan voi oikeastaan tapahtua.