Täällä puhutaan suomea!

Rakennan elämää tänne puolelle Suomea [tai yleensäkin Suomeen...] pikku hiljaa. Välillä tekee meili haukata vähän liiankin suuri pala kerralla. Joka paikkaan, minne kutsutaan, tekisi mieli mennä. Toisinaan on kuitenkin pakko muistuttaa itselleen, ettei kaikkea ole pakko tehdä ja saada vielä ihan nyt ja heti. Ensi viikollakin ehtii, tai ensi kuussa.

Olen jatkanut ajanviettoa niiden tuttujen ja turvallisten [ja ihanien!] ihmisten seurassa. Viikonloppuna en koonnutkaan kylppärin hyllykkö [ja siksi vessaan ostetut muovikukatkin majailevat vielä vessapaperilaatikossa] vaan lauantaina vietin leppoisaa aikaa E:n luona ja sunnuntaina sain oppitunnin kaalikääryleiden teosta ja Carcassonen peluusta B:llä ja V:llä. Hävisin kaikki kaksi peliä, mutta kaalikääryleet olivat herkullisia!

Japanissa oli aikaa itselle. Huomaan oppineeni paremmin tarkkailemaan itseäni. Millainen olen väsyneenä, millainen iloisena... Milloin on parempi maata kotona peiton alla ja milloin taas aika nähdä ystäviä. Olen myös antanut itselleni olla luvan väsynytkin. Aina ei tarvitse jaksaa yrittää. Kuten lauantaina, kun en vieläkään saanut aikaiseksi pestä pyykkiä. Stressaamisen sijaan kävin ostamassa kolmet uudet sukat, ne kun loppuivat kesken. Tiistaina jo jaksoin pestä pyykkiäkin ja eilen olin hurjan energinen. Tänään on sitten ollut taas sohvallamakoilupäivä. Imuroin sentään, mutta imuri on vielä keskellä keittiön lattiaa.

Virastoissa ynnä muissa "virallisissa paikoissa" juoksemisesta en tykkää. Vielä vähemmän nyt, kun joudun ensin etsimään Kelat sun muut netistä ja sitten olemattomilla suunnistustaidoillani löytämään ennalta vieraat paikat. Mutta hyvää palvelua olen saanut [eikä ole kyllä tullut sellainen olo, mistä jotkut Japanin-reissaajat puhuvat, että Suomessa huomaisi selvästi palvelun olevan huonompaa!]. Ja ihanaa on ollut, kun kaikki asiansa on saanut selittää suomeksi! Osan asioista olen yrittänyt hoitaa netissä, mutta loppujen lopuksi se ei ole niin kätevää kuin kuvittelisi. Vakuutusyhtiöstä soittelivat vielä perääni kumminkin ja maistraattiin jouduin soittamaan itse, kun eivät kirjani siirtyneetkään heti uudelle paikkakunnalle, enkä meinannut saada kaikkia paikkakuntalaisille kuuluvia etuja sen takia käyttööni. Luultavasti olen myös unohtanut hoitaa joitakin tärkeitä juttuja. Kelasta esimerkiksi lähestyivät minua kirjeellä, jossa kyselivät, asunko vielä ulkomailla vai olenko palannut Suomeen. Minulle oli myönnetty oikeus sosiaaliturvaan vain joulukuun lopulle... Kaikkea ei vaan voi muistaa. Mutta hengissä ollaan, edelleen ja ilman mitään suurempia paluushokkeja [ainakin toistaiseksi].