keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Metsän tyttö


Olen kotoisin metsästä. Tai oikeastaan olen syntynyt kaupungissa ja elänyt kolme ensimmäistä vuotta siellä. Mutta niiltä ajoilta en muista mitään. Sen sijaan muistan sen, miten metsässä

keitettiin sienisoppaa pikkuveljen kaverin kanssa

salakuunneltiin kivien ja kuusten takana isompia koululaisia, jotka hiihtivät melkein meidän takapihalla

pidettiin kiipeilykerhoa [ja minä olin aina surkein, mutta minä tein meille kiipeilykortit ja sain kai siten pysyä mukana]

tehtiin metsäretkiä, joille otettiin eväät mukaan [ja yhdellä niistä luvattiin rientää kertomaan kavereille siitä, kun joku saa ensisuudelman, ja se lupaus piti]

luisteltiin joskus suolla, joka sijaitsee melkein meidän takapihalla

leikittiin dinosauruksilla ynnä muilla kuusten kantojen koloissa

kiivettiin salaa vanhemmilta talonkorkuiselle kivelle [tai yleensä muut kiipes, minä en uskaltanu]

tekstailtiin ihastukseni kanssa kun minä istuin metsässä kivellä tekemässä enkun läksyjä ja miettimässä sitä poikaa

... ja paljon muita hyviä muistoja mahtuu sinne metsään. En niinkään koe kasvaneeni maaseudulla, vaan nimen omaan metsässä. Siellä ovat minun juureni.



Eilen, kun pidin sitä Timon määräämää vapaapäivää [ja tänään on muuten toinen!], lähdin tutkimaan uuden asuinympäristöni metsää. Eihän se sama ole, kuin se minun oma metsäni, mutta hyvä paikka sekin oli.




Ehdin myös vihdoin saattamaan loppuun puun teippauksen seinälleni. Teippauksen aloitti V. jo ajat sitten, mutta ilman sinitarraa ei Ikean puu tahtonut pysyä seinälläni. Nyt se on siellä, piristyttämässä isoa ja valkoista seinää.


5 kommenttia:

17 neliötä kirjoitti...

Minullekin metsä oli vahvasti osa lapsuuden leikkejä, kotipaikan nimikin jopa oli metsäkulma. Tosin sitten siitä tehtiin iso omakotitaloalue ja minä surin rakasta metsääni.

Malla kirjoitti...

Minäkin olen lapsuuteni viettänyt metsän laidalla. En osaisi edes kuvitellakaan kasvattavani joskus omat lapseni betoniviidakossa - haluan heidänkin kokevan lapsuuden metsän reunalla! Taidankin hiihtolomalla käydä käyskentelemässä siellä metsäisissä maisemissa.

Ja hieno on seinäteippaus!

Riisa kirjoitti...

Tämä ei liity nyt metsiin, paitsi että meidänkin kämpän lähellä on vähän metsää. Mun oli vain pakko kommentoida, kun mua alkaa jo pikkuhiljaa kummastuttaa, miten sun kämpän lattialistat ja patterit ja ulkoseinät ja verholista ja ikkunanpokat ja kattokin jopa näyttää ihan samalta ku meidän asunto. XD Ehkä me ollaan naapureita, tai - mikä on todennäköisempää - maailma on vaan täynnä tämmösiä 70-luvun sinapinkeltaisia taloja. :D

Tiina Tee. kirjoitti...

Riisa, saatetaan hyvinkin asua samassa pihassa.. :D kaupunki täsmää muistaakseni.

Emma kirjoitti...

Ihana seinätarra! Mä oon miettiny noita monesti mutten oo koskaan ostanu.