Savossa

"Eikös muuta löytynyt?" kysyy kaupan kassa, kun perjantai-iltana ostetaan vain purkki mehukeittoa. "Ei, kun ei me keksitty mitä syödään huomenna. Me tullaan sitten huomenna uudestaan."

"Huoltoyhtiöstä päivää!" sanoo huoltomies, kun saapuu lauantaiaamuna kello kymmeneltä katsomaan rikkimennyttä hanaa. "Kävin jo eilen, mutta ette olleet kotona!" "Onko teillä lauantaisinkin työpäivä?" me ihmetellään. "Joo kahdeksan tunnin päivä tänään, huomenna neljän". Vaihtaa hanaan tiivisteet ja puhuu jatkuvasti. Minä juon kahvia ja syön aamupalaa. Pöydällä palaa kynttilät ja mietin, ihmetteleeköhän se. Huoltomies kertoo tiputtaa altaaseen kipon, kertoo blondi-vitsin ja kääntyy sitten varmistamaan, että ei kai kuulijajoukossa ollut blondeja. "Takuu on sitten voimassa niin kauan kuin kiinni saa!" sanoo, ja menee. Me jäädään miettimään, että olipa mukava huoltomies.

"No nyt tiesitte, mitä ostaa" sanoo kaupantäti launtai-iltapäivällä, kun käydään uudestaan kaupassa ja ostetaan päivällistarvikkeita. Sitten se kysyy, paljonko ulkona on pakkasta ja kertoo, että niiden kaupan katolta tullaan pudottamaan lumia ensi viikolla, vaikka se on itse sitä mieltä, että olisi voinut vähän aiemminkin tulla. Ilmoitustaululla nähdään käsinkirjoitettu lappu "pudotetaan katolta lumia" - toivottavasti ei tipu pudottelija minkään talon katolta. Meitä ennen jonossa oleva pappa kysyy, että mikähän päivä se tänään on, ja kaupantäti kertoo, että lauantai. "Vai on se huomenna pyhä", ihmettelee pappa, ja minä mietin, että sen on varmasti paljon parempi asua maalla pienellä paikkakunnalla, kuin anonyymina pappana jossain kaupungin vilinässä.

"Ootteko jo olleet saunassa - tahtoisitteko vaihtaa vuoroja kun meillä on monta lasta ja kaverikin kylässä ja voitais olla pidempään jos sopisi...?" sanoo naapurissa asuva nainen, kun launtai-iltana soittaa ovikelloa [ja me ihmetellään, että miten jo toisen kerran samana päivänä soi ovikello, kun ei me edes tunneta ketään!].

***

Aiemmin olin vieraillut Savossa vain ystävän kanssa. Todennut jo silloin savolaiset ystävällisiksi. Tällä kertaa matkaseurueeseen ei kuulunut yhtään paikkakuntalaista, mutta tuli juteltua varmaan useamman tuntemattoman kanssa, kun pääkaupunkiseudulla aikoihin. Ei ihme, että ystävä viihtyy siellä niin. Mukavia ihmisiä nuo savolaiset [tosin heidän sanomisiaan en varmasti tähän aivan oikein osannut kirjoittaa, kun en osaa savoa puhua].

Lumisia lomapäiviä

Entinen koirakämppikseni vieraili taas muutaman päivän verran. En ole koskaan kuullut sen haukkuvan yhtä paljon kuin miehen tultua kylään perjantaina. Haukkui pitkään ja murisi vihaisesti, mutta tuli niistä lopulta kavereita. Seuraavana päivänä menivät jo lumisia metsäpolkuja niin lujaa, etten meinannut perässä pysyä. Minä katsoin olympialaisia, tein kouluhommia ja roudasin koiran omakseen ottamaa tyynyä usein sinne huoneeseen, missä itsekin olin.

Nyt on oikeasti etäviikko, mutta tuntuu ihan lomalta, kun on viimein ollut aikaa tavata monia ystäviä, tallustella metsässä ja nauttia päivänvalosta. Opiskelujuttujakin on ehtinyt tehdä, ei paljoa, mutta tarpeeksi tälle hetkelle. Lunta sataa koko ajan lisää ja välillä se turhauttaa, mutta tänään matkalla jumpasta kotiin pysähdyin aina aika-ajoin ihailemaan maisemia, ja mietin, kuinka on kaunista. Pitäisi pysähtyä useammin.

Ylihuomenna pakataan auto ja lähdetään Savoon. Neljäksi päiväksi pois täältä, ennen töiden alkua. Maanantaina alkavat työt. Ensimmäistä kertaa neljä kuukautta putkeen töitä viisi päivää viikossa. Jännitän ja odotan. Ensimmäistä työvuorolistaani katselin varmaan tunnin verran. Mies nauroi vaan ja sanoi, että olen hassu. Tykkää kumminkin tämmöisenä.

olla kaltainen lasten...

Tänään koulun pihassa
Kaksi tyttöä leikkii
Lasisessa kokispullossa kimppu risuja
Kokispullo lumesta tehdyn pöydän päällä
Lumiset penkit pöydän ympärillä

"Ja sit se sanois..."

***

Ja sitten tämä sanoisi, että tämäkin tahtoisi olla taas lapsi. Se, joka mummun ja ukin pihassa laittoi käpyjä kivenkoloon varastoon ja oli onnellinen orava. Ja sitten tämä sanoisi vielä, että tämä olisi se lapsi paljon mieluumin kuin se Tiina, jonka pitää tiskata (taas!) sekä lukea kuusisataa sivua lakitekstiä tenttiin ja muutama sata sivua muuta päälle...

Ja sitten se muistuttaisi tätä, että onhan tämmöinen isokin kiva välillä olla. Että saa ne isotkin kuvitella. Kuvitella, että olisi valmistunut jo, että olisi töitä ja että voisi muuttaa johonkin sellaiseen kivaan asuntoon, joiden kuvia tuli katseltua koko aamupäivä, vaikka piti lukea sitä lakitekstiä.

Ja sitten se vielä sanoisi senkin, että eikö vaan ollut kiva eilenkin laittaa ystävän tulevan kodin seiniin tapettia. Olla juuri sopivan kokoinen ja ikäinen - ei tarvinnut ressata siitä tapetinlaitosta vielä liikaa, mutta voi jo sellaistakin tehdä ja tykätä ja nauraa.

Ja sitten tää sanois, että niin, onhan se ihan kivaa taas olla minä ja tässä.

Tänään junassa

Kouluun vasta kymmeneksi. Aamulla saa siis nukkua puolitoista tuntia normaalia pidempään. On jo valoisaa, kun lähtee liikkeelle, ei tunnu siltiä, että keskellä yötä pitäisi kouluun mennä. Juna on ajoissa, pitkästä aikaa. Ja tyhjempi kuin yksikään juna aikoihin.

Istun kaikessa rauhassa ja nautin aamusta. Olen piiloutunut Metro-lehteni taaske ja luen juuri neule-tempauksesta Narinkkatorilla, kun kuulen lehteni taakse kysymyksen: "Anteeksi, mutta pakko kysyä, oletko sä ollut joskus Japanissa?" Kurkkaan lehteni takaa kysyjää ja ehdin jo miettiä, että lukeeko se otsassani, vai mistä on tuntematon sen [oikein] päätellyt.

Kertoo nähneensä kuviani kaverillaan, jonka luota on juuri tulossa. Kaveri oli minun kanssa samaan aikaan ulkomailla, toisessa maassa vaan. Ja nyt opiskellaan samassa paikkaa, vielä puoli vuotta. Tyttö alkaa näyttää tutulta, minäkin keksin hänelle nimen. Kas kun Facebookissa sitä törmäilee tuntemattomien kuviin ja "meidän piirit" ovat pienet. Rupatellaan loppumatka, kunnes minun pitää hypätä junasta.

Hymyilyttää yllättävä tapaaminen ja unohdan olla varovainen - liukastun junasta ulos astuessani. Toinen polvi osuu maahan ja ihan pienen hetken ehtii ärsyttää, kunnes edellä oleva aasialaistaustainen ihminen hymähtää, pitelee kiinni omasta polvestaan ja huomaan siinäkin märän läntin - en ole ainut aamun liukastuja. Mietin, että mahtaa aasialaista lohduttaa, kun nämä suomalaiset itsekin liukastelevat ja hymyilen lisää.

Ei hullumpi junamatka.