Telkkarissa satuhäissä mies sanoo, ettei sen tuleva vaimo tule koskaan muuttumaan ja hyvä niin.
???
Mietin, mikä ihmisessä on muuttuvaa, mikä taas on se pysyvä asia, joka tekee siitä ihmisestä sen, joka se on. [En tiedä, pitäiskö näissä yövuoroissa miettiä...]
Mies sanoi yhtenä päivänä, että odottaa kevättä, kun silloin otetaan esiin kesämuumimukit. Silloin kun tavattiin, se ihmetteli, miksi kysyn, minkä muumimukin se haluaa. Eikö ne ole kaikki samanlaisia? Nyt se tietää, ettei ne ole.
Minä selitin äidille toisena päivänä, että olin edellisenä päivänä hermostunut puhelimessa, kun en tykkää siitä, kun minulta kysellään asiasta, johon itsekin odotan vastausta malttamattomana... Hetken kuluttua mietin, olenko koskaan selittänyt äidilleni hermostumisteni syytä? Miehen kanssa sitä olen opetellut. Jos nyt opin kertomaan äidillekin, niin hyvä.
Toista ihmistä ei voi muuttaa. Vaikka tahtoisikin. Joskus muuttuvat kuitenkin toisetkin ihmiset, tahdoimme tai emme. Itseään voi pyrkiä muuttamaan. Omia toimintatapojaan. Ja voi yrittää ymmärtää, miksi toinen toimii, niin kuin toimii.
lauantai 5. helmikuuta 2011
tiistai 1. helmikuuta 2011
Syyskuussa kerran, osa I
Silloin oli loma. Ja mentiin kihloihin. Mies oli salakuljettanut sormukset Suomesta ja yllätti minut. Ystäviäni ei, ne kun olivat aivan varmoja siitä, että lomalta palataan kihloissa.
Nyt pitäisi tiskata. Siivota. Käydä apteekissa. Mennä töihin... Aina ei vain jaksa olla tässä ja nyt, arjessa (vaikka arjesta tykkään!). Silloin voi palata lomamuistoihin valokuvien avulla. Sitten taas jaksaa...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)