Ostoksia.

Ostin uuden sängyn. Vanha oli hyvin vanha ja siksi hyvin huono. Jo Japanissa tajusin, että Suomen sängyssäni on kamala nukkua. Suomeen palattuani otin pikkuveljeni samanmoisen sängyn, ajattelin, että jos se olisi vähän parempi. No ei ollut. Loppujen lopuksi siinä on taidettu nukkua vielä enemmän kuin omassani, kun tajutaan minun olleen vuoden vaihtarinakin aikoinaan.

Uusi sänky on huippu. Sain sen lopulta kotiin parahiksi perjantaina. Aluksi yritin jo keskiviikkona, mutta sänkykauan pakettiautoa ei silloin saanut lainaan. Hyvä ettei saanut. Viikonloppuna oli nimittäin onnekseni aikaa makoilla sängyllä pitkät ajat. Katsella ulos verhojen raosta värikkäämmäksi muuttunutta maisemaa. Juoda päiväkahveja. Nukkua paljon. Ja lukea Sikalat-kirjaa. Sekin on aivan huippu ja siitä kohta lisää.

Vanhaa sänkyä en ole vielä saanut minnekään. Sänkykaupassa olisivat ottaneet 25 euron kierrätysmaksun. En raaskinut maksaa. Niinpä se jäi omalle paikalleen ja uudelle raivattiin tilaa ikkunan alta. Muuten hyvä, mutta joka ilta vahingossa potkin vähintään kerran sängyn vieressä olevaa patteria. Kohta häiriintyvät varmasti naapurit. No mutta, nyt minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni vierassänky. Vierashuone sijaitsee jalkopäässäni, tervetuloa kylään vaan. Ja hyvä lisä on myös se, että lamppu, jota olen käyttänyt vuoroin työpöydällä työvalona, vuroin yöpöydällä lukuvalona, voi nyt vihdoin olla molempia, koska työpöydän nurkasta tuli yöpöytä.

Susanna Alakosken Sikalat on siis toinen huippuostokseni. Olin lukenut siitä lehtiartikkelin joskus, Japanissa muistaakseni. Miettinyt, että se pitäisi lukea. Mutta niin mietin monen kirjan kohdalla, ja aina se jää. Nyt kun aloitin uuden harjoittelun, jonka aikana kohtaa monia maahanmuuttajia, tuli kirja uudelleen mieleen. Ajattelin, että tekisi ihan hyvää kuulla vähän siitä maailmasta, jossa suomalaiset maastamuuttajat ovat aikoinaan joutuneet elämään.

Eilen oltiin kaiman kanssa Helsingissä. Käytiin Postimuseossa kuuntelemassa Rakkautta Pariisin taivaan alla -lukutuokiota [syksyn aikana vielä muitakin lukutuokioita, huom huom!] ja tutkittiin Postimuseon kirjenäyttelyä. Sitten kaima totesi, että hänenkin pitää saada oikeaa kirjepaperia. Postimuseossa se oli melko kallista, joten pakko oli suunnata kirjakauppaan. Aiemmin oltiin kyllä jo päätetty, ettei kirjakauppaan mennä, koska siellä oli ale, eikä se tiedä meille hyvää. Mutta minä ehdotin, että asetetaan itsellemme sellainen raja, että vain alle kympin kirjoja saa ostaa. Sikalat maksoi tasan kympin ja sen kaima onnekseni hyväksyi. Pari lahjakirjaa löytyi myös, vielä edullisempaan hintaan. Hyvä oli se Helsingin-reissu muutenkin ja illalla ehdittiin vielä nähdä muitakin ystäviä.

Syyslomalla

Pohjoisemmassa, pororajan tuolla puolen vaan ei vielä Lapissa kuitenkaan, oli jo paljon syksyisempää kuin täällä Etelässä. Yhtenä yönä meni jopa pakkasen puolelle. Ukin synnyinmökki lämpesi takan ja sähköpatterin voimin. Vesi kannettiin sisälle kaivosta ja saunakin lämpesi puilla.

Teki valtavan hyvää olla vaan. Kiipeillä Suomen eteläisimmän tunturin rinteillä, ihastella pikkukaupunkeja. Kävellä pitkospuilla ja tehdä pieni päivävaellus. Ihailla taivasta, joka välillä oli upeiden, synkkien pilvien peitossa, toisinaan kirkkaan sininen ja joskus tähtien peitossa. Kerätä puolukoita ja nukkua pitkiä yöunia.

Odotan jo oikeaa syksyä tänne Eteläänkin.

Viikonloppuna.

Perjantai-ilta töissä. Ei asiakkaita paikalla, voisi katsoa telkkarista Frendejä ja syödä karkkia. Tai sitten voi tehdä niin kuin eräs Tiina Tee: pestä vessat, imuroida koko talon ja käydä vielä läpi vanhat lehdet eräässä nätissä korissa. Ollenkaan ei harmittanut olla perjantai-iltaa töissä, ja tämän sanon [kirjoitan] ilman minkäänlaista ironiaa. Oikeasti olen iloinen siitä, että saan tehdä silloin tällöin keikkaa viime kevään harkkapaikkaan. Pidän siitä työstä.

Lauantai-iltana luonto-ohjelma telkkarista, tunnin kävelylenkki kauniissa syysillassa, ABC:ltä pieni Jaffa-pullo, saunaan ja sitten nukkumaan. Ja taaskaan ei oikeasti tekisi mieli olla missään muualla.

Tänään messussa ystävän kanssa. Hyvää musiikkia, saarna jonka jaksoi helposti kuunnella alusta loppuun ja muutenkin hyvä olla. Messun jälkeen kirkkokahvit, sitten roskaruokaa ja sen päälle vielä toiset kahvit ja teet. Istutaan terassilla ja ihmetellään, voiko olla syyskuu ja Suomessa. Kotimatkalla junassa 5-vuotias tuntematon poika, A, tulee istumaan vastapäätä. "Moi", hän heti tervehtii, kun minä lopetan puhelun äidilleni. Minä sanon myös moi ja sitten aletaan jutella asemien nimistä ja A:n hienosta leikkiautosta. A:n äiti puhuu puhelimeen, eikä tiedä, missä junassa on ja pääseekö sillä sinne, minne he haluaisivat. Minä kerron, missä ollaan, vaikkei minulta kysytäkään. A. kysyy ainakin kolme kertaa, mitä hänen leikkiautonsa kyljessä lukee ja minä luen. Auton pohjaakin tutkitaan. Liian aikaisin tulee heidän asemansa, olipa piristävää junauseuraa!

Iltoja.

On ollut niitä iltoja, kun olen pyykkituvasta tultuani heittänyt märkiä pyykkejä sisältävän kassin lattialle ja istunut itse perässä itkemään. Itkenyt väsymystä, kiirettä ja sitä, ettei vieläkään ole oppinut sanomaan ei. Itkenyt sitä, ettei tunnu olevan tarpeeksi aikaa tärkeille ihmisille, saati sitten itselleen.

Mutta on myös ollut niitä iltoja, kun on saanut iloita ystävien onnesta, antaa kyyneleiden tulla silkasta ilosta ja onnesta. Miettiä kuluneita vuosia ja sitä yhtä iltaa, jota katuisin varmasti kovasti, ellei siitä olisi seurannut jotain näin hyvää ja kaunista. Joskus ei ole haitaksi, vaikka vähän päästää suustaan sammakoita. Joskus siitä seuraa se, että vuosien kuluttua saa katsoa kahta tärkeää ihmistä alttarilla ja kuulla heidän tahtovan toisistaan välittää aina ja aina vaan. Vaikka kyllä minä uskon, että niin olisi käynyt ennen pitkää ilman minun sammakoitanikin - jotkut vain tuntuvat olevan tarkoitetut toisilleen.

Ja sitten on näitä iltoja, kun stressi hiljalleen alkaa hellittää, eikä tehtävien asioiden listalla olekaan mitään ennen seuraavaa maanantaina. Kun on saanut kaksi päivää etäopiskella, tuntuu taas paljon helpommalta. Etäopiskelua on ollut kumpanakin päivänä vain sopivissa määrin. Sen lisäksi olen ehtinyt nukkua ensimmäisenä aamuna pitkään, ilman, että täytyi laittaa herätyskelloa soittamaan; syönyt miehen valmistamaa soijamakaroonilaatikkoa [ja hyvää oli], suunnitellut syksyn raamistelua ja innostunut siitä; syönyt monen vuoden tauon jälkeen kaurapuuroa kera äidin omenahillon [kaurapuuron kanssa ei mikään maistu niin hyvälle kuin juuri se]; juonut kahvia tunni verran auringonpaisteessa Olivia-lehden kanssa; pessyt ison koneellisen pyykkiä [sekin tuntuu saavutukselta, että siihen löytyi aikaa]; saunonut; raivannut hyvin sekaisen kotini; käpertynyt sohvalleni katsomaan Karjalan kunnailla sekä pitkästä aikaa päässyt kunnolla juttelemaan yhden tärkeän ystävän kanssa.