Haastattelu opinnäytetyötä varten. Junat kulkevat ihanaan pikkukylään huonosti. Tai kyllä minä sinne pääsisin hyvin, mutta poispäin huonosti. Taidan mennä autolla, sanon miehelle, koska muuten joutuisin varmaan haastattelun jälkeen odottamaan niin kauan aikaa paluujunaa.
Minä menen autolla ja löydän ihmeekseni helposti perille. Haastateltava on aivan huippu. Meillä menee monta tuntia, syödään yhdessä lounasta. En olisi ehtinyt siihen paluujunaan, jota luulin joutuvani odottelemaan pari tuntia. Ollaan yhtä innostuineita opinnäytetyöni aiheesta ja tongitaan kaiken maailman mappeja. Puhutaan muustakin, koen tulevani hoidetuksi. Haastateltava kyselee asioistani, minä kerron, sanon paljon kyllä miettineeni kaikenlaista. Toinen toteaa, että neuvojia on varmaan riittänyt, mutta tärkeintä on tehdä niin kuin itse kokee oikeaksi. Ja minä olen onnellinen siitä, ettei toisesta tullut yhtä neuvojaa lisää.
Paluumatkalla käännyn väärästä risteyksestä. Päätän sitten poiketa ostoksille, lempparivaatekauppaan, kun kerran olen niillä nurkilla kerrankin. Löydän kevättakin, josta saan 99 euroa alennusta. Tulee tienattua bensarahat siis moninkertaisesti.
Kotiparkkipaikalta soitan töihin ja kysyn voinko tulla tuntia myöhemmin töihin, ottaa ylitöitä pois. Saan luvan. Kotona olen päiväunilla, kun äiti soittaa. Sukulaismies, jonka luokse tehtiin yllätysvierailu taannoin, on nukkunut pois. Tulee suru sukulaismiehen perheen puolesta. Soitan miehelle, että poikkeaisi luonani töistä kotiin ajellessaan. Pääsee töistä vasta siihen aikaan, kun minun oikeasti pitäisi mennä töihin, mutta onneksi olen jo ennakkoon saanut luvan mennä tuntia myöhemmin. Mies tulee käymään ja minä saan kertoa surulliset uutiset, käydä asiaa läpi. Ja vaikka surettaakin, olen kiitollinen siitä, että tuli tehtyä se yllätysvierailu ja nähtyä vielä kerran.
Kuinka monta pientä asiaa yhden päivän aikana puhumassa minulle sen puolesta, että meillä on Jumala, joka johdattaa pienissä ja suurissa asioissa.
