MullaEiOoMiestä.KamalanPaljonStressiäOpiskeluista.
EnKerkeeNähdäKetään.
JaksookohanKukaanKuunnellaMunJapaniVouhotuksia?
VarmaanNiitäJoKyllästyttää.
TöitäkinPitäisiTehdäMuttaMitenSitäKerkeäsi.
TiskitKertyy
JaPuhtaatSukatLoppuuTaas.

Tällä viikolla on valitusajatusteni lisäksi miettinyt paljon mennyttä ja lukenut monta monta sivua vanhoja päiväkirjoja. Olen tuntenut kiitollisuutta siitä, miten elämäni on lopulta mennyt. Olen elänyt uudelleen tunteita ja tapahtumia vuosien takaa ja tajunnut asioita, joita koskaan ennen en ehkä ole tajunnut itsestäni.

Tänään istuin kahden kahvikupillisen verran vanhan opiskelupaikkani päärakennuksessa. Siellä tuoksui samalle kuin silloin ennenkin. Ja minä muistin sen tuoksun mukana niitä tunteita, joita siellä on koettu. Oli tärkeää saada istua siellä ja olla vaan, miettiä, mistä olen luopumassa. Tällä viikolla olen nimittäin kirjoittanut ja postittanut hakemuksen, jossa toivon saavani vaihtaa siihen opiskelupaikkaan, jossa tällä hetkellä opiskelen, mutta vielä vain väliaikaisella luvalla.

Illalla istuin opiskelijaillassa. Katsoin ikkunasta kuinka ulkona satoi lunta ja mietin, että minulla on tässä juuri se, mitä kaipasin kovasti Japanissa. Oli toisia nuoria aikuisia, oli hyvää opetusta. Sai laulaa yhdessä virsiä ja veisuja suomeksi. Miksi minä siis koko ajan haluaisin jotain lisää, odotan, että "jotain tapahtuisi"? Ja siinä hetkessä osasin olla onnellinen ihan vain siitä, että sain istua ja olla siinä. Kaikki hyvin tänä iltana siis.

Tyttöratkaisuja ja kuulumisia

Vähän hämäriä kuvia, suokaa anteeksi. Mutta tässä Tiinan kodin tyttöratkaisuja... Halpispeilini olin suunnitellut laittavani taulukoukulla seinään. Olisi kumminkin pitänyt olla ruuveja ja porakone. Aikani päätöntä itseäni katsomaan kyllästyttyäni otin yöpöydän sijaa toimittaneen jakkaran ja siitä tulikin koroke peilille. Toimii, varsinkin kun olen tämmöinen lyhemmän puoleinen.

Kaimani kokosi jo muutama viikko sitten vessan hyllyni. Siitä tuli oikein kiva ja tilaan sopiva, mutta en ollut tullut ajatelleeksi, että lattia viertää alaspäin, joten hylly jäi melko vinoon. Onneksi olin vähän aiemmin hamstrannut itselleni kaikenlaisia aikatauluopuksia. Aluksi yritin paikata tilannetta vessani väreihin sopivalla Vantaa-Kerava-aikataululla, mutta se osottautui liian ohueksi. Mutta [huonommin väreihin sopiva] Espoo-Kauniainen-aikataulu oli juurikin sopivan paksu.


***

Olen jälleen ehkä löytänyt sen opiskelujuttuihin liittyvän kirjoitustaidon, jota jokin aika sitten peräänkuuluttelin. Viimeisen kymmenen päivän aikana olen saanut aikaiseksi parikymmentä sivua tekstiä, vihdoinkin. Äskön sain palautettua opettajalle sähköpostitse yhden kotitentin ja yhden kirjareferaatin ja on voittajaolo, vaikka huomenna pitäisikin sitten aloitella jo seuraavaa tehtävää ja jossain välissä keretä lainaamaan jostakin kirjat seuraavaa tenttiä varten.

***

Viime päivien tein myös ahkerasti töitä. Työkaverit vaihtuivat tiuhaan ja reilussa viikossa ehdin tutustua moniin uusiin ihmisiin. Huomasin, että nykyisin pystyn jo melko nopeasti sanomaan, kenen kanssa minun on helppo ja mukava tehdä töitä ja kenen kanssa taas ei. Työhakemuksissani toitotan aina sitä, kuinka tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja se on kyllä ihan totta. Minulle on opetettu, että kaikista ei tarvitse tulla parhaita ystäviäni, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen. Mutta on se vaan jännä, miten työpäivään voi vaikuttaa hyvinkin paljon se, minkälaisen tyypin kanssa saa töitä tehdä [vai pitääkö olla yksin]. Tylsäkin työ voi tuntua mukavalta hyvässä seurassa ja mukavastakin työstä voi tappaa ilon ärsyttävä ja ylimielinen työkaveri.

Metsän tyttö

Olen kotoisin metsästä. Tai oikeastaan olen syntynyt kaupungissa ja elänyt kolme ensimmäistä vuotta siellä. Mutta niiltä ajoilta en muista mitään. Sen sijaan muistan sen, miten metsässä

keitettiin sienisoppaa pikkuveljen kaverin kanssa

salakuunneltiin kivien ja kuusten takana isompia koululaisia, jotka hiihtivät melkein meidän takapihalla

pidettiin kiipeilykerhoa [ja minä olin aina surkein, mutta minä tein meille kiipeilykortit ja sain kai siten pysyä mukana]

tehtiin metsäretkiä, joille otettiin eväät mukaan [ja yhdellä niistä luvattiin rientää kertomaan kavereille siitä, kun joku saa ensisuudelman, ja se lupaus piti]

luisteltiin joskus suolla, joka sijaitsee melkein meidän takapihalla

leikittiin dinosauruksilla ynnä muilla kuusten kantojen koloissa

kiivettiin salaa vanhemmilta talonkorkuiselle kivelle [tai yleensä muut kiipes, minä en uskaltanu]

tekstailtiin ihastukseni kanssa kun minä istuin metsässä kivellä tekemässä enkun läksyjä ja miettimässä sitä poikaa

... ja paljon muita hyviä muistoja mahtuu sinne metsään. En niinkään koe kasvaneeni maaseudulla, vaan nimen omaan metsässä. Siellä ovat minun juureni.

Eilen, kun pidin sitä Timon määräämää vapaapäivää [ja tänään on muuten toinen!], lähdin tutkimaan uuden asuinympäristöni metsää. Eihän se sama ole, kuin se minun oma metsäni, mutta hyvä paikka sekin oli.




Ehdin myös vihdoin saattamaan loppuun puun teippauksen seinälleni. Teippauksen aloitti V. jo ajat sitten, mutta ilman sinitarraa ei Ikean puu tahtonut pysyä seinälläni. Nyt se on siellä, piristyttämässä isoa ja valkoista seinää.

Timo-terapeutin kanssa juttusilla

Aamulla

- Nukuin tänään pommiin...
- Huomasin.
- Kuulit varmaan senkin, kun soitin sinne päiväkotiin, jonne piti mennä sijaiseksi, ja kerroin, miten on käynyt?
- Joo. Miten ne suhtautu?
- Ihan hyvin. Onneksi. Mutta mua kyllä harmittaa kamalan paljon. Ja nolottaa. Mutta eihän tällaiselle mitään voi... En vaan herännyt.
- Olisit voinut mennä eilen aikaisemmin nukkumaan.
- No mutta piti vielä vähän yrittää tehdä niitä opiskelujuttuja... Näithän sä, kun täällä olohuoneessa istuin, luin ja tein muistiinpanoja.
- Joo ja näin myös, kun sitä ennen katsoit kaksi tuntia telkkaria. Olisit käyttänyt sen ajan opiskeluun ja mennyt sitten aikaisemmin nukkumaan!
- Niin mutta piti sitä jotenkin rentoutuakkin...
- Nukkuminenkin on ihan hyvää voimien keräystä. Ja olisit sä voinut katsoa sitä telkkaria kahden tunnin sijasta vaikkapa vain tunnin!
- No joo.. totta. Mutta en mä kyllä ymmärrä, että miten en yhtään ollut herännyt siihen herätyskelloon?! Jospa se ei edes soinut?
- Soi se. Minäkin kuulin sen.
- Mikset tullut herättämään?
- Koska olen pehmolelut! Pehmolelut ei kävele huoneesta toiseen herättämään ihmisiä. Sitä paitsi, mitäs siirsit mut eilen pois sängystäsi tänne olohuoneeseen! Kuvittelit muka olevasi jo niin iso tyttö, ettet tarvitse pehmolelua viereesi...
- ...
- No, lupaathan sitten iltapäivällä kävellä juna-asemalle ja nauttia auringonpaisteesta ja kerätä vähän energiaa?
- Lupaan.



Illalla

- No miten meni päivä?
- Kiitos ihan hyvin loppujen lopuksi. Sain hoidettua asioita, joita luulin etten kerkee hoitamaan ennen kuin ensi viikolla, kun meinasin ruveta ahneeksi noiden töiden suhteen... Ja kävin ostamassa toisen herätyskellon!
- No hyvä, että sulla nyt on toinen herätyskello, jonka voit laittaa soimaan varmuuden vuoksi myöhemmin. Mutta etkö sä yhtään tajunnut, että pelkkä herätyskello ei ole ratkaisu ongelmiin?
- No oon mä muutakin tänään tajunnut... Junassa Jaakko Heinimäki muistutti mua Metro-lehden kakkossivulla siitä, että ihminen haluaa aina ja aina vaan lisää tavaraa ja tilaa ja kaikkea. Vaikka oikeesti meidän ääretöntä kaipausta ei voi täyttää mikään muu kuin ääretön Jumala.
- Fiksu mies.
- Niin on. Anna mä luen sulle pätkän: "Yrittäessämme täyttää ääretöntä nälkää äärellisillä herkuilla me luulemme täyttävämme sydämemme kaipausta, mutta me täytämme vain ullakkomme ja autotallimme ja kanaverkkovarastomme. Ja kulutamme kotiplaneettamme äärelliset resurssit loppuun." ... Mä päätin sitten, että ei mun tarvitse haalia niitä töitä niin kamalan paljoa ittelleni. Vähempikin riittää... Mullahan on jo tavaraakin oikeestaan ihan tarpeeksi. Ei se raha ole se tärkein juttu tässä elämässä kuitenkaan.
- Viisas päätös. Ja lupaathan sitten pitää ensi viikolla ainakin yhden vapaapäivän?
- Lupaan.

Juoksemista

Juoksen bussiin, bussista junalle [kun yksi bussi jää tulematta ja seuraavalla bussilla ehtii juuri ja juuri, kun leikkii juoksukilpailua muiden bussimatkustajien kanssa] ja pyykkituvalta kotiin ja takaisin, kun unohtui kännykkä, jolla maksaa pyykinpesusta...

Kiire on osittain itse aiheitettua. Toki koulu teettää töitä, joita ei vaan voi jättää tekemättä. Mutta sitten nyt, kun tällä ja ensi viikolla on vähän löysempää koulussa, haalin minä itselleni töitä. Että saisi rahaa ruokaankin... Elämä on valintoja ja minä olen valinnut oman kodin ja tämän kiireen, soluasunnon sijaan. Enkä kadu. Pidän omasta kodistani. Pidän myös haalimistani töistä. Tänään sain erään pienen pojan yllättymään päiväkodissa sijaistaessani. "Hei, se osaa pukea!" totesi lapsi minusta vakituiselle hoitajalleen.

Viime viikonloppu jatkoi hyvien voimankeräysviikonloppujen sarjaa. Seuraavat kaksi tehdäänkin sitten töitä, joten oli tarpeenkin saada olla vaan. Saunoin, pelailin kynttilänvalossa hauskaa papupeliä, söin hyvin ja paljon ja nautin hyvästä seurasta. Pitkäksi venähtäneiden sähkökatkosten aikana unohdin olevani kaverini kerrostalokolmiossa Tampereella ja luulin mökkeileväni.

Enempää ei tänään ajatus kulje, eikä kuviakaan jaksa purkaa kamerasta.

Viikonloppua ja the neljäs kuva

Viikonloppu antoi valtavasti voimia tähän viikkoon. Sain pitää vieraanani kaimaani Savosta. Sai puhua, nauraa, kuunnella, ajatella yhdessä ja olla vaan. Kävimme Kansallismuseossa ja katsoimme B:n elokuvatarkastamon suosittamana elokuvan. Lauantaina sain kylään myös B:n ja V:n, sekä B:n koiran. Koira tuli B:lle tasan kolme vuotta sitten, kun me vielä olimme kämppiksiä ja jälleen mietimme sitä pientä & suloista karvakasaa, joka ensimmäisenä iltanaan meillä kuolasi hupparilleni ja oli niin kovin pelokas. Hän valloitti sydämestäni ykköskoiran paikan hyvin nopeasti.

Sunnuntaina vietin tyttöjeniltaa uusien luokkakavereideni kanssa. Laskimme pulkalla mäkeä ja söimme hyvin. Suklaafondueta varten oli alunperin ostettu kaksi levyä suklaata, mutta haimme melko pian kaupasta kolme levyä lisää... Herkuttelumme alkoi kuitenkin kuulostaa lähes terveelliseltä, kun opiskelukaveri valoitti tänään ruokapöydässä heidän miesteniltansa tarjontaa. Lakkailimme myös kynsiä, teimme naama- ja kasvohoitoja, luimme naistenlehtiä ja puhuimme tietysti miehistä. Tekee välillä oikein hyvä tyttöillä kunnolla ja plussaa oli myös päästä tutustumaan uusiin opiskelukavereihin myös koulun ulkopuolella.

Malla haastoi minut esittelemään neljännen kuvakansioni neljännen kuvan. Tässäpä se. Kuva on viime huhtikuulta Japanista. Kotini lähellä virtasi joki, jota reunustivat monet kirsikkapuut. Kirsikkapuiden kukinta-aikaan joenvarsi oli täynnä puita ihastelemaan tulleita ihmisiä. He olivat päiväkävelyllä, piknikillä, ottamassa valokuvia, ihastelemassa... Miltähän kevät tuntuu ilman kirsikkapuiden kukkaloistoa?

Tänään ajatukset ovat viipyilleet paljon Japanissa. Tasan vuosi sitten kesäkämppikseni saapui Japaniin. Nyt hän ja monet muut jatkavat edelleen elämäänsä siellä ja minä olen täällä. Japanista olen tähän asti kaipaillut lähinnä muutamia ihmisiä, auringonpaistetta ja joitakin ruokia, mutta tänään olen huomannut ajattelevani monia pieniä, hassujakin asioita. Kuten sitä, millaista oli istua lähikirjastossa tekemässä töitä tai miten erilaista siellä oli reissata junassa.

Vielä muutama muu kirsikankukkakuva... koska tänään ikävöin sinne.