Minun teinini nukkuvat. Ovat zumbanneet tai huidelleet illan, ei ihme, että unta riittää. Minäkin voisin olla nukkumassa omassa sängyssä, vaaleanpunaisen peiton alla. Tai laittamassa kenkiä jalkaan, lähdössä kirkolle. Mutta minä istun täällä, mietin, koska pitää keittää lisää aamukahvia teineille ja sulaakohan jauheliha ruuanlaittohetkeen mennessä. Ja tässä on hyvä.
Minä odotan soittoa, mietin, kutsuvatko haastatteluun. Toivon niin. Mutta lopulta käytän sen pohtimiseen yllättävän vähän aikaa. Ei ole huolta huomisesta. Jos ei löydy kummallekaan töitä kesään mennessä, niin tehdään sitten jotain muuta, minä sanon. Viedään tavarat äidin ja isän vintille ja lähdetään jonnekin. Muille maille. Palataan syksyllä ja kokeillaan uudestaan onneamme.
Kaikki on niin hyvin. Televisiossa lapset syövät roskiksesta. Meillä ei ole tässä hetkessä mitään syytä valittaa. Kaikki järjestyy.
lauantai 29. tammikuuta 2011
maanantai 24. tammikuuta 2011
Miettisin, osa II
Miettisin, että sopeutuuko sitä taas asumaan sinne toiselle puolen Suomea? Sinne, missä on aina vaan ollut käymässä viimeiset 5,5 vuotta. Mutta kun on tännekin sopeutunut, harmaiden talojen keskelle, niin miksei sitten sinne?
Oliviassa olisi jotain paluumuuttajista. En uskaltanut ostaa. Jos vaikka eivät olekaan viihtyneet. Minä olen päättänyt viihtyä. Muuttaa. Etsiä uusia töitä. Tai en minä yksin. Me olemme päättäneet.
"Haista paska", sanoo yksi työkaveri. Se tarkoittanee, että harmi kun lähdet, oltaisiin pidetty sut täällä. "Löysin sulle töitä", sanoo äiti. Se tarkoittaa, että yksi paikka olisi vapaana lähiseudulla. Minä haen sitä. En tiedä, saanko, on muitakin päteviä hakijoita. Tai ainakin yksi toinen. Mutta minä sanon miehelle, että jos ei kumpikaan löydetä töitä, viedään tavarat äidin ja isän vintille ja lähdetään jonnekin. Syksyllä on helpompi sitten etsiä.
Toinen työkaveri sanoo, että sekin muuttaisi, jos sillä ei olisi perhe täällä. Ja kolmas, että kannattaa lähteä, ennen kuin sopeutuu liiaksi, kerää omat ihmisensä tänne etelään, vaikka on muualta kotoisin. Ennen kuin "muualla" ei ole muitakin äiti ja isä, ja maaseutua, jossa on kiva käydä.
Esimies ei meinaa uskoa, että oikeasti olen päättänyt lähteä. Uskoo sitten lopulta kuitenkin ja soittaa perjantaina töiden jälkeen perään, että jos tämän alan hommat tulevaisuudessa kiinnostaa, niin sen tutulta saattaisi sieltä muualta löytyä töitä. On jo soitellut tutulleen.
Mutta vielä ollaan täällä. Tämä kevät. Sitten jotain muuta. Tuntuu hypyltä tuntemattomaan, vaikka tutuimpaan olen palaamassa.
Oliviassa olisi jotain paluumuuttajista. En uskaltanut ostaa. Jos vaikka eivät olekaan viihtyneet. Minä olen päättänyt viihtyä. Muuttaa. Etsiä uusia töitä. Tai en minä yksin. Me olemme päättäneet.
"Haista paska", sanoo yksi työkaveri. Se tarkoittanee, että harmi kun lähdet, oltaisiin pidetty sut täällä. "Löysin sulle töitä", sanoo äiti. Se tarkoittaa, että yksi paikka olisi vapaana lähiseudulla. Minä haen sitä. En tiedä, saanko, on muitakin päteviä hakijoita. Tai ainakin yksi toinen. Mutta minä sanon miehelle, että jos ei kumpikaan löydetä töitä, viedään tavarat äidin ja isän vintille ja lähdetään jonnekin. Syksyllä on helpompi sitten etsiä.
Toinen työkaveri sanoo, että sekin muuttaisi, jos sillä ei olisi perhe täällä. Ja kolmas, että kannattaa lähteä, ennen kuin sopeutuu liiaksi, kerää omat ihmisensä tänne etelään, vaikka on muualta kotoisin. Ennen kuin "muualla" ei ole muitakin äiti ja isä, ja maaseutua, jossa on kiva käydä.
Esimies ei meinaa uskoa, että oikeasti olen päättänyt lähteä. Uskoo sitten lopulta kuitenkin ja soittaa perjantaina töiden jälkeen perään, että jos tämän alan hommat tulevaisuudessa kiinnostaa, niin sen tutulta saattaisi sieltä muualta löytyä töitä. On jo soitellut tutulleen.
Mutta vielä ollaan täällä. Tämä kevät. Sitten jotain muuta. Tuntuu hypyltä tuntemattomaan, vaikka tutuimpaan olen palaamassa.
lauantai 8. tammikuuta 2011
2010
Vuonna 2010 tein oikeita töitä enemmän kuin koskaan ennen. Laitoin rajoja nuorille ja pohdin omia rajojani - mihin kaikkeen minä olen työssä valmis, jos käsketään? Missä kohtaa omat arvoni ja esimiehen arvot poikkeavat? Tutustuin ihmisiin, jotka ovat upeita ja arvokkaita, jos heille annetaan siihen mahdollisuus, eikä vaadita vääriä asioita. Tajusin taas entistä selvemmin sen, miten olen itse saanut elää helppoa elämää. Ajattelin, että kun itse olen (ilmaiseksi!) saanut paljon, on minulla myös muille jaettavaa.
Vuonna 2010 sain paperit koulusta 5,5 vuotta opiskeluiden aloituksesta. Opiskelut veivät 2 vuotta pidempään kuin monella muulla samaan aikaan valmistuneella, mutta valmistumispäivänä ei harmittanut pätkääkään. Minä olen saanut opiskella kahdessa koulussa, ymmärtää erilaisuuden rikkauden, tutustua tuplamäärään mahtavia ihmisiä ja viettää kaksi "välivuotta", joiden aikana opin paljon elämästä.
Vuonna 2010 ostin polkypyörän, kiipeilyvaljaat ja -kengät sekä sukset. Retkiluistelin ja lumikenkäilin ensimmäistä kertaa elämässä. Löysin paljon riemua liikunnasta. Lapsena pelasin kyllä pesäpalloa ja lentopalloa kavereiden kanssa, mutta olin aina surkea kaikessa - riemuitsin, jos en ollut viimeinen, vaan toiseksi viimeinen. Kilpailu ja vertailu vei ilon liikunnasta. Nyt olen löytänyt monta liikuntamuotoa, joista oikeasti pidän.
Vuonna 2010 menin kihloihin ja aloin suunnitella häitä. Tutustuin päivä päivältä paremmin ihmiseen, jonka avulla jaksoin vuoden, jonka aikana suoritin monta opintokokonaisuutta, tein loppuun opinnäytetyön ja samalla jo aloitin työelämässä. Mies keitti lukemattomat kupilliset kahvia, voiteli monta voileipää, kuunteli monet itkut, jaksoi tsempata ja naurattaa...
Vuonna 2010 Ystäville oli vähemmän aikaa kuin monina aiempina vuosina. Vuosi on kuitenkin myös osaltaan näyttänyt, ketkä pysyvät, vaikka työt ja seurustelu veisivät osan siitä ajasta, joka ennen on annettu ystäville.
Vuotta 2011 on eletty jo reilun viikon verran. Tutussa kodissa, tutussa työpaikassa, tuttujen ihmisten kanssa. Taas ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että tajuaa, että vain Herra tietää, mitä tämäkin vuosi lopulta tuo tullessaan.. Mutta ei tämä ole huono asia. Vuonna 2010 minun ja miehen motto oli meillä on kaikki hyvin, ja sillä sukelletaan myös tähän vuoteen! Ei tarvitse murehtia huomisesta. Tälle päivälle riittävät sen omat murheet.
Vuonna 2010 sain paperit koulusta 5,5 vuotta opiskeluiden aloituksesta. Opiskelut veivät 2 vuotta pidempään kuin monella muulla samaan aikaan valmistuneella, mutta valmistumispäivänä ei harmittanut pätkääkään. Minä olen saanut opiskella kahdessa koulussa, ymmärtää erilaisuuden rikkauden, tutustua tuplamäärään mahtavia ihmisiä ja viettää kaksi "välivuotta", joiden aikana opin paljon elämästä.
Vuonna 2010 ostin polkypyörän, kiipeilyvaljaat ja -kengät sekä sukset. Retkiluistelin ja lumikenkäilin ensimmäistä kertaa elämässä. Löysin paljon riemua liikunnasta. Lapsena pelasin kyllä pesäpalloa ja lentopalloa kavereiden kanssa, mutta olin aina surkea kaikessa - riemuitsin, jos en ollut viimeinen, vaan toiseksi viimeinen. Kilpailu ja vertailu vei ilon liikunnasta. Nyt olen löytänyt monta liikuntamuotoa, joista oikeasti pidän.
Vuonna 2010 menin kihloihin ja aloin suunnitella häitä. Tutustuin päivä päivältä paremmin ihmiseen, jonka avulla jaksoin vuoden, jonka aikana suoritin monta opintokokonaisuutta, tein loppuun opinnäytetyön ja samalla jo aloitin työelämässä. Mies keitti lukemattomat kupilliset kahvia, voiteli monta voileipää, kuunteli monet itkut, jaksoi tsempata ja naurattaa...
Vuonna 2010 Ystäville oli vähemmän aikaa kuin monina aiempina vuosina. Vuosi on kuitenkin myös osaltaan näyttänyt, ketkä pysyvät, vaikka työt ja seurustelu veisivät osan siitä ajasta, joka ennen on annettu ystäville.
Vuotta 2011 on eletty jo reilun viikon verran. Tutussa kodissa, tutussa työpaikassa, tuttujen ihmisten kanssa. Taas ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että tajuaa, että vain Herra tietää, mitä tämäkin vuosi lopulta tuo tullessaan.. Mutta ei tämä ole huono asia. Vuonna 2010 minun ja miehen motto oli meillä on kaikki hyvin, ja sillä sukelletaan myös tähän vuoteen! Ei tarvitse murehtia huomisesta. Tälle päivälle riittävät sen omat murheet.
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
Miettisin
Tänään olen viettänyt pari tuntia kiipeilyhallissa. Kiivennyt itse seinää pitkin korkeammalle kuin koskaan. Pitänyt köydestä alhaalla kiinni, ettei Mies tippuisi alas, jos meinaa tippua. Suostunut mielelläni auttamaan myös pienen tuntemattoman pojan seinälle, kun isänsä pyysi. Nauttinut kaikesta tästä. Mitä voi tehdä täällä. Pääkaupunkiseudulla, kaupungissa.
Samalla olen miettinyt niitä tyhjiä tontteja siellä meillä metsässä. Siellä, missä minunkin suustani automaattisesti tulee nyppisin, imuroisin, kattosin; eikä nypin, imuroin, katsoin. Siellä, missä on äiti, isä ja monta ystävää. Mummu ja ukki. [Ja niin, naapurit, jotka tietävät tai ainakin luulevat tietävän kaiken elämästäsi.]
Miksi ei voisi asua kahdessa paikkaa? Miksei vois asuu siellä ja täällä, molemmis?
Samalla olen miettinyt niitä tyhjiä tontteja siellä meillä metsässä. Siellä, missä minunkin suustani automaattisesti tulee nyppisin, imuroisin, kattosin; eikä nypin, imuroin, katsoin. Siellä, missä on äiti, isä ja monta ystävää. Mummu ja ukki. [Ja niin, naapurit, jotka tietävät tai ainakin luulevat tietävän kaiken elämästäsi.]
Miksi ei voisi asua kahdessa paikkaa? Miksei vois asuu siellä ja täällä, molemmis?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)