Minä en tiedä, mitä minä teen ensi keväänä. Enkä sitä, mitä teen ensi kesänä Tai mitä teen vuoden päästä joulun jälkeen, kun kädessä on ehkä paperilla pätevän ihmisen paperit.
Minä opin kolme vuotta sitten, ettei ihminen voi kyllä suunnitella kaiken laista, mutta koskaan ei tiedä, mitä elämässä tulee tapahtumaan. Silloin minä ajattelin lähteväni Japaniin, sain kuulla, ettei se välttämättä olekaan mahdollista, ja opettelin jo elämään sellaisenkin ajatuksen kanssa, että saatan vaikka lähteä Siperiaan.
Senkin jälkeen olen kuitenkin toivonut itselleni illuusiota siitä, että muka tietäisin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Olen yrittänyt miehellekin opettaa, että ei sanoisi "tulen ehkä tiistaina", koska minä en halua kuulla mitään ehkä-sanoja, vaan minä haluan kenties jo maanantaina kaupassa tietää, ostanko ruokaa yhdelle vai kahdelle. Ja minä olen jo pari kuukautta sitten aloittanut kevän harjoittelupaikan ja kesän töiden hakemisen.
Tänäaamuna kirkkoon kävellessäni mietin, että tekee hyvää tämä tällainen epävarmuuden sietämisen opettelu. Elämä on lopulta aika jännittävää, kun ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ihan mitä vaan voi tapahtua.
Kirkossa pappi jatkoi samasta aiheesta. Sanoi, että tärkeää on elää tässä ja nyt. Pappi puhui myös facebookista ja lähetystyöstä. Puhui kuin suoraan minulle. Ja minä istuin Suomen rumimmaksi äänestetyssä kirkossa ja mietin, että siellä on hyvä olla. Vaikka ruma se kyllä on. Mutta eräs eläkkeellä oleva ortodoksipappi sanoi kuulleensa, että kauneinta kirkossa ovatkin aina ne ihmiset siellä.
Minä opin kolme vuotta sitten, ettei ihminen voi kyllä suunnitella kaiken laista, mutta koskaan ei tiedä, mitä elämässä tulee tapahtumaan. Silloin minä ajattelin lähteväni Japaniin, sain kuulla, ettei se välttämättä olekaan mahdollista, ja opettelin jo elämään sellaisenkin ajatuksen kanssa, että saatan vaikka lähteä Siperiaan.
Senkin jälkeen olen kuitenkin toivonut itselleni illuusiota siitä, että muka tietäisin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Olen yrittänyt miehellekin opettaa, että ei sanoisi "tulen ehkä tiistaina", koska minä en halua kuulla mitään ehkä-sanoja, vaan minä haluan kenties jo maanantaina kaupassa tietää, ostanko ruokaa yhdelle vai kahdelle. Ja minä olen jo pari kuukautta sitten aloittanut kevän harjoittelupaikan ja kesän töiden hakemisen.
Tänäaamuna kirkkoon kävellessäni mietin, että tekee hyvää tämä tällainen epävarmuuden sietämisen opettelu. Elämä on lopulta aika jännittävää, kun ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ihan mitä vaan voi tapahtua.
Kirkossa pappi jatkoi samasta aiheesta. Sanoi, että tärkeää on elää tässä ja nyt. Pappi puhui myös facebookista ja lähetystyöstä. Puhui kuin suoraan minulle. Ja minä istuin Suomen rumimmaksi äänestetyssä kirkossa ja mietin, että siellä on hyvä olla. Vaikka ruma se kyllä on. Mutta eräs eläkkeellä oleva ortodoksipappi sanoi kuulleensa, että kauneinta kirkossa ovatkin aina ne ihmiset siellä.
5 kommenttia:
"Anna, Kristus, rohkeutta mennä maastoon tiettömään, jossa merkkejä en tunne, vaille vastausta jään. Juuri siellä sinuun juurrun, vastuuseen viet laajempaan, taikka suostun vähimmässä uskollinen olemaan." Virsi 525:4
Kiitti Emma, olipa ihana virrenpätkä!
minäkään en viime kesänä tiennyt elämääni kuukautta pidemmälle. jossakin vaiheessa kun olin stressannut siitä tarpeeksi, en enää jaksanut murehtia. ja sitten asiat järjestyikin oikein mainiosti. ja nyt olen taas samassa tilanteessa. en tiedä mitä teen ensi kesän jälkeen. sen näkee sitten... niin että eiköhän ne sunkin asiat mene just niin kuin pitää.
Ehkä tämä kasvaminen on sitä, että tajuaa elämän jatkuvan muuttumisen ja oppii edes vähän sietämään sitä (nim. itse en osaa). Toivottavasti ei ihan kauheasti ahdista, voimia loppusyksyyn! :)
bärre.. ja hyvin sulla kävin, kaiken kaikkiaan... eli minäkin yritän luottaa vaan! kiitos.
Anniina... Niin. Minä siihen sietämiseen yritän oppia ja kasvaa. Ja ehkä jotain edistystä on tapahtunut. Yhtenä päivänä huomasin, että melkeimpä nautin siitä, että olen antanut itselleni luvan olla stressaamatta ja päättänyt, että kaikki järjestyy tavalla tai toisella.
Lähetä kommentti