maanantai 21. joulukuuta 2009

Lomamuistoja - vuoden viimeinen ruskareissu











Matka Japaniin tuli tarpeeseen. Tarvitsin lomaa. Ensimmäisen viikon vain olin ja nautin auringonpaisteesta. Toisella viikolla jaksoi jo nähdä enemmän ihmisiä ja vähän retkeilläkin. Ihmettelin päivien kirkkautta ja valon määrää. Vain kahtena päivänä kahden viikon aikana satoi vettä. Toinen sadepäivä osui retkipäivään Kioton Arashiyamalle [tosin loppupäivästä pilkisteli aurinkokin jo esiin]. Seurueeseen kuului lisäkseni kaksi suomalaista, singaporelainen, meksikolainen ja saksalainen. Saksalainen oli ollut maassa vasta kaksi kuukautta ja ilahtui löytäessään turistipostikortteja. Singaporelaiselle selitimme, että eurooppalaiset haluavat jostakin syystä aina postikortteja tuttaviltaan, jotka matkustavat jonnekin. Hänestä se tuntui oudolta. Minäkään en lähettänyt koko matkan aikana yhtään postikorttia, koska tuntui oudolta ajatella, että kotoa lähettäisi mitään kuulumisia. Tuliaisia sentään ostin lopulta vähäsen. Japanilaiseen tyyliin kuitenkin pääasiassa syötävää. Singaporelainen myös hämmästyi kuullessaan, että myös Suomessa on ruskaa ja totesi, ettei tämä ruskaretkeily meistä sitten niin ihmeellistä kai olekaan. Hän oli koko reissun järjestäjä ja vakuuttelin hänelle, että on silti eri asia tulla katselemaan ruskaa vuoristoon. Sitä paitsi, Suomessa en ole vielä kertaakaan törmännyt momijiin eli japaninvaahteraan, joka Japanissa on antanut nimensä ruskalle ja joka oma suosikkipuuni.

1 kommentti:

Eija kirjoitti...

Kauniita kuvia! Ja ihanaa, että pääsit käymään tutuissa maisemssa taas.
Hyvää uutta vuotta!