Minä sovin ystävän kanssa tapaamisen. Kahden viikon päähän. Sovitaan jo, mitä silloin syödään, missä ja mihin aikaan. Kirjoitan sen kalenteriin, ympyröin kellonajan, niin kuin töissäkin kalenterin kanssa tehdään.
Minä teen vuorotöitä. Nautin aamupäivistä kotona, silloin kun on ilta- tai yövuoro. Tykkään juoda aamukahvia tunnin verran, viis siitä, vaikka kahvi siinä ajassa ehtiikin jo kovin viiletä. Minä siivoan nykyään mieluiten aamupäivällä, unirytmini on muuttunut. Tykkään vuorotöistä muuten, mutta en siitä, että olen niin riippuvainen kalenterista.
Joskus on hauska viettää vähän suunnittelemattomampi päivä. Kuten eilen. Istuttiin vaan autoon ja ajettiin yli sadan kilometrin päähän. Kaupunkiin, jonne toinen meistä uskoi suunnilleen osaavansa, vaikkei siellä koskaan olekaan käynyt. Siellä asui minun sukulaisia ja ajattelin, että ehkä voitaisiin mennä vaan ja soittaa jonkun niistä ovikelloa. Bongattiin kadulta tätini, pysähdyttiin ja juostiin sen perään. Täti yllättyi iloisesti. Ei ollut miestä vielä koskaan nähnyt, mutta tiesi hänen kuitenkin äskettäin valmistuneen ja heti onnitteli. Kutsui kylään ja sinne mentiin. Istuttiin pirttipöydän ympärillä ja rupateltiin. Kahvittelun jälkeen ajettiin toiseen kaupunkiin syömään. Serkku soitti perään, oli kuullut, että ollaan ajelemassa. Hänkin pyysi kylään. Ajettiin kotimatkalla hänen kauttaan ja istuttiin sielläkin tovi rupattelemassa. Oltiin pidempään kuin oltiin aiottu, mutta kun seura oli hyvää.
Voi kun useammin voisi kyläillä suunnittelematta, itsestään ennalta ilmoittelematta. Noiden sukulaisihanuuksien kanssa se vielä onnistuu. Ja yksi ystäväkin olisi huolinut kylään, jos oltaisiin ehditty. Ensi kerralla sitten.
1 kommentti:
Huippu! :)
Lähetä kommentti