Tässä taas

Olen tässä taas. Istun sohvalla, kohta pitää mennä töihin apteekin kautta, mutta vielä hetki on aikaa.

Aikaa. Ihmeellistä. Kevät on tuntunut kiireiseltä, siltä, ettei ole ollut aikaa pysähtyä. Viimeinen rutistus sisälsi kaksi ja puoli viikkoa sekä koulua että töitä. Parhaimpana viikkona kuusi päivää töitä ja viisi päivää koulua. Viime viikonloppu oli kokonaan V A P A A. Näin perhettä ja ystäviä, pelailin mölkkyä, korttia ja lautapelejä, herkuttelin kuten tuolla ja noiden kanssa aina ja viikonlopun jälkeen tunsin taas jaksavani. Maanantaikin oli melkein vapaa, menin vasta yöksi töihin ja ehdin sitä ennen kiertää ystävän kanssa kirjakauppoja, istua kauppatorilla lounaalla ja parantaa maailmaa.

Tiistaina nukuin yövuoron päätteeksi viiden tunnin päiväunet, tein hyvää ruokaa [siitä toiste lisää!] ja lähdin illaksi pyöräilemään Helsinkiin. Helsingin seudun liikenteen alueella saa nykyään viedä pyöränsä ilmaiseksi junassa ruuhka-aikojen ulkopuolella. Päätettiin hyödyntää tämä, matkattiin pyörinemme Helsinkiin illaksi ja ajeltiin pitkin rantoja. Välillä istuttiin kallioille ihastelemaan merta. Mies halusi viedä minut meren rantaan, koska tietää, kuinka siitä tykkään. Minä en itse ollut taas tajunnutkaan, kuinka sitä kaipasinkaan, siellä vasta kallioilla sen taas ymmärsin.

Aaltojen ääni niiden lyödessä kallioihin. Meren tuoksu. Lokitkin. Niin osa minua.