maanantai 2. maaliskuuta 2009

Muualla matkaamista ja kotiutumista






Nyt tuntuu siltä, että olen kotiutunut kotiini, kouluuni ja tähän meidän ihanaan Suomeen. Välillä olin jo ehtinyt unohtaa sen kaiken, miksi niin kovasti Japanissa Suomeen kaipasin.Viikonlopun vietin ystävän luona Lappeenrannassa. Edellisestä vierailustani kaupunkiin oli ehtinyt kulua monta vuotta ja kaupunki tuntui monta vuotta vanhemmasta erilaisella tavalla mielenkiintoiselta. Ihastuin uudestaan ystävällisiin ihmisiin ja luontoon siellä. Uutena ihastuksena taas tulivat vanhat talot ja kaupungin historiallisuus. Tuliaisina kotiin Virkkukoukkusen ihana essu, jota en voinut olla ostamatta, varsinkin kun olin ehkä tuntia aiemmin valitellut ystävälleni essuttomuuttani.


7 kommenttia:

17 neliötä kirjoitti...

Onpa mukava tunnelma kuvissasi ja kauniita paikkoja! Minusta on aina ulkomailla eleltyäni ollut suomeen palattuani jotenkin petetty olo. Vieläkin on vähän sellainen kapinavaihe meneillään irlannin jäljiltä, vaikka en niin kauaa siellä ollutkaan, aika hassua. Toisaalta se muistuttaa siitä, että oli ainakin mukava ja mieleenpainuva kokemus!

Emma kirjoitti...

Olipa siellä vielä paljon lunta! ;) erityisesti tykkäsin kahvi(vai tee-?)kuppikuvasta!

Malla kirjoitti...

Ihanan leppoisia tunnelmia kuvissa. Mukavaa, että olet kotiutunut näinkin nopeasti. :)

Tulipa mieleen näistä kuvista, että onpa mukava nähdä kuvia ympäri Suomea sellaisista kaupungeista, joissa ei ole käynyt. Tekee mieli lähteä kesällä kotimaamatkailemaan ympäri Suomea, näkemään näitä maisemia itsekin.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan hassu essu!

Anonyymi kirjoitti...

Oi, onpa tuttuja maisemia! Ennen ku luin tekstin, katselin kuvia ja mietin että tuon sinisen rakennuksen oon ihan varmasti nähny jossain.. :D

- Oudii

Anniina kirjoitti...

Oo, taisit käydä Majurskassa!
Pienenä asuin Lappeenrannan lähellä joten maisemat näyttivät tutuilta... olisipa kiva päästä sinne taas!

Tiina Tee. kirjoitti...

17 neliötä: joo mä olenkin yllättynyt tästä suhteellisen helposta paluusta. Tosin kyllä taas tänään tutun perheen kuulumisia lukiessa meinas tulla kyyneleet silmiin ja iskeä kamala ikävä! samoin kuin eilen japanilaista leffaa katsoessa... täällä on hyvä olla, mutta japaniinkin on ikävä. eli missään ei ole enää koskaan hyvin.

Emma: no nyt on sitten täälläkin! Mihin katosi kevät?

Malla: Niin munkin tekee mieli! Olisi mahtavaa reissata ympäri Suomea.

tuikkis: eikös ookkin! :)

Oudii: hah hah :D Mä muuten taisin ihan muutaman kerran todeta, että "tosta me joskus käveltiin O:n kanssa" ja "tuossa mäkissä me hengattiin" jne...

Anniina: kyllä vain! en vain muistanut nimeä.