25.3.

Vuosi sitten minä kävelin tekemään kolmatta harjoittelupäivääni silloiseen harkkapaikkaan läpi omakotitaloalueen, enkä tiennyt, että tapaisin ihmisen, joka ei jäisikään vain "harkapaikan kivaksi äitiyslomasijaiseksi".

Ihan rehellisesti sanottunu minä en edes muista juurikaan mitään siitä päivästä vuosi sitten. Pikkuisen muistan, sen, että juteltiin keikkalaisista. Niistä kahdesta, joiden kanssa minä olin tehnyt edellisillan ja siitä yhdestä, joka oli tulossa seuraavana iltana töihin. Sinä et ollut tavannut niistä ketään, mutta sinusta kuulosti hyvältä se, että yksi oli tarjonnut hyvää yrttiteetä ja seikkaillut Etelä-Amerikassa. Sanoit, ettei se voi olla huono tyyppi. Eikä se ollutkaan. Mutta et ollut sinäkään.

Minä kirjoitin ystävälle Saksaan harkkapaikan kivasta äitiyslomasijaisesta, joka niin hyvin otti minut huomioon. Kerroin, kuinka yhden kerran olit jäänyt puoleksi tunniksi toimistoon juttelemaan työajan loppumisen jälkeen ja liittänyt kaveriksi facebookissa. Minä vilkuilin aina silloin tällöin kelloa selkäsi takana ja mietin, että eikö se koskaan meinaa lähteä, istua nyt palkatta töissä!

Kun sinä istuit kerran kyydissä ja minä ajoin meitä kirjakauppaan hoitamaan asioita vanhalla ambulanssilla, sammui auto kolme kertaa kilometrin matkalla. En tykännyt sen auton kytkimestä, mutta taisin minä olla vähän jännittynytkin. Vaihdettiin kuskia ja matkalla juteltiin asunnoista. Sinä sanoit, että et haluaisi ostaa mitään juuri rempattua asuntoa koskaan, koska haluaisit rempata itse. Ja minä harmittelin myöhemmin, kun en ollut osannut siihen sanoa, että semmoista minä arvostan.

Äitienpäivää edeltävänä yönä minä keräsin valkovuokkoja ystävän kanssa autonlamppujen valossa ja kerroin, miten ristiriitaisia tunteita herättää viikon päästä loppuva harjoittelu. Minä olin ollut kevään aivan ihastunu ja sekaisin. Pessyt laulaen ikkunoita ja nauttinut kevään jokaisesta minuutista. Minä en olisi halunnut, että harkka loppuu, koska en tiennyt, nähdäänkö me enää koskaan. Ja toisaalta odotin, että se loppuu, koska halusin tietää, toisiko se sittenkin jotain uutta tullessaan, koska olin arvannut ihan oikein, että olit sen verta fiksu mies, että harjoittelun ajan pysyit vain työkaverina.

Neljä päivää harjoittelun loppumisen jälkeen minä matkustin sinun luokse junalla istuttamaan nurmikkoa. Minä olin soittanut äidille paniikkipuhelun ja kysynyt, miten nurmikko istutetaan, koska enhän minä semmoista osannut, vaikka sinä niin jostain syystä luulitkin. Se nurmikko tuli istutettua pienessä tihkusateessa. Myöhemmin kesän mittaan sillä nurmikolla syötiin pizzaa ja heitettiin tikkaa ja minä mietin, että hyvät oli äidin nurmikonistutusohjeet.

Tänään minä menen sinne entiseen harkkapaikkaan sijaisena. Minä istun työntekijäkokouksessa, etkä sinä ole siellä enää. Onneksi et, koska jos olisit, en minä voisi olla. Ja minä tykkään olla siellä töissä, ei se harkassa viihtyminen johtunut siis pelkästään sinusta.