Istumisesta

Minä tykkään istua portailla ja kivellä, lattialla ja työpöydän päällä. Monet eivät ymmärrä. Tuovat tuolin, sanovat, että ei sentään lattialla tarvitse istua. Hyvää tarkoittavat, minä ymmärrän kyllä sen.

Eilen minä istuin junaan, pääsin sitten kuitenkin hetkeksi pois kaupungista, katselemasta suomenlippuja keskellä kerrostaloviidakkoja, katselemaan suomenlippuja metsien ja peltojen keskelle.

Eilen illalla minä istuin yksin saunassa, jossa tuoksui vähän tuoreelle koivulle. Mietin, että NYT on juhannus. Juhannukselle tuntui myös, kun istui miehen mummin ja vaarin mökin rappusilla ja katseli juhannuslimoja siinä rappusten molemmin puolin.

Aamulla minä istuin aurinkotuolissa. Luin kirjaa ja katselin hernepenkkejä ja mietin, ehdinkö tänä kesänä ollenkaan mihinkään syömään herneitä suoraan hernemaasta. Ei ne maistu samalta toriltakaan ostettuina. Sinä istuskellessani paloin niin, että kaulan alle jäi valkoinen ristinmuotoinen jälki, muuten on punaista.

Illalla minä istuin töissä ja huomasin, että keittiön ikkunasta näkyy kirkontorni ja risti. Mietin, millaista olisi olla töissä siinä rakennuksessa, tehdä niitä toisia töitä, joihin myös pätevyyden (toivottavasti) puolen vuoden päästä saan. Että kumpihan se lopulta on se minun juttu, nämä nykyiset työt vai ne toiset. Tai taitaisivat olla molemmat, mutta samaan aikaan ei voi kaikkea tehdä. No, on minun äitinkin ollut muun muassa opettajana, perämiehenä, lehden oikolukijana, työvoimaneuvojana ja puutarhurina. Enköhän minäkin kerkeä yhtä sun toista, eikä vielä tarvitse tietää, mitä kahdenkymmenen vuoden kuluttua haluaa tehdä.