Olin kolme, kun isä ja ukki rakensivat meidän perheelle talon ja me muutimme metsään. Naapurissa asui vuoden vanhempi Sydänystävä, joka tuli veljensä kanssa pyytämään leikkimään. Siitä asti on leikitty yhdessä. Vähän (mutta vain vähän) vanhempana menin J:lle hoitoon. J:n luokse piti mennä koululle, siitä kääntyä kaupalle ja sitten vähän ennen kauppaa mennä iso mäki alas. J:n luona oli kissa ja myöhemmin myös monta koiraa. V puolestaan oli Sydänystävän luona hoidossa ja J:n serkku. Samat lastenkutsut tuli siis aina kierrettyä. Ja näistä kolmesta tuli minun kasineloseni. Ystävät, jotka eivät ole kadonneet minnekään, vaikka minä olen välillä kadonnut Brasiliaan, pääkaupunkiseudulle tai Japaniin. Ystävät, joihin voi aina luottaa, ja joiden kanssa tauot tapaamisissa eivät haittaa, koska aina voi jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin.
Olin kuusi, kun minun kasineloseni menivät kouluun. Minunkin oli pakko opetella lukemaan (tosin tähän vaikutti myös se, että äiti ei suostunut jostain kumman syystä lukemaan minulle Kauniiden ja Rohkeiden tekstityksiä) ja hyppimään hyppynarua. Lukemaan oppiminen tuntui käyvän helpommin, hyppynarulla hyppiminen tuotti enemmän tuskaa (eli jalkakipua moneksi illaksi).
Keskiviikkona vietin pitkästä aikaa tyttöjeniltaa minun kasinelosteni kanssa. Saunoimme, nauroimme ja söimme valtavasti. Hihitimme. Hetkittäin jutun taso oli aivan sama kuin kymmenen vuotta sitten. Tai viisitoista. Tytöt yrittivät kieltää minua puhumasta miehen kanssa. "Meillä on nyt tyttöjenilta!" Minä nauroin niille muistavani, kuinka 11 vuotta sitten ne kielsivät minua tekstailemasta tulevan Ensimmäisen Poikaystäväni kanssa. Sekin oli semmoinen kaunis kesäinen ilta, tyttöjen ilta. Silloin minä vaihdoin pojan nimen kännykässäni naispuoleisen mailikaverin nimen kanssa ja tekstailu jatkui. Tytöt nauroivat että olivatpas julmia ja kysyivät, oliko se se sama, jolle ne laittoivat viestiä, että "sinä soita Tiinalle illalla, sillä ilta on rakkauden aikaa"... Ei, se oli toinen poika. Ja toinen kesä... Silloin pojat vaihtuivat, mutta tytöt pysyivät.
Kymmenen vuotta sitten puhuttiin vähän vähemmän lapsista, asuntolainoista ja häistä. Mutta muutoin kaikki oli keskiviikkona ihan niin kuin ennenkin.
2 kommenttia:
<3 Mää oon teitä tiekkö joskus kadehtinu oikeen kun mulla ei ollu lapsena ketään sellasta ihan ykkösystävää kenen kans olis voinu jakaa kaiken. Noh, sen aika tuli sit myöhemmin :) Harmi vaan kun välimatka meidänkin on erottanu tän ystävän kanssa :(
Sitä oikein kovasti välillä toivois, että vois asuu kahessa paikkaa samaan aikaan, harmi kun ei oo mahdollista.
Lähetä kommentti