Kämppistellessäni B:n kanssa minulla saattoi lojua rinkka viikon reissun jälkeen keskellä lattiaa purkamattomana. B:tä se vähän kai ihmetytti, vaikka muuten meidän siisteystaso oli aika sama: vessan piti olla puhdas, mutta keittiö oli välillä pienen kaaoksen vallassa. Saatettiin seistä keittiön ovella, nauraa sen epäjärjestykselle, ja lähteä sitten hihitellen menemään, tekemättä mitään.
Tätä mietin pakatessani talvivaatteita pahvilaatikkoon. Pakkasin ne siististi ja kirjoitin päälle ohjeet. Tiinan talvivaatteita. Toppahousut- ja takki pestävä. [siihen tupsahti siis kirjoitusvirhe ja senkin minä huomasin]. Villapaidat ja villakang.takki tuuletettava. Muut voi laittaa säilöön niihin uusiin kivoihin laatikoihin. [Minä olisin jo tehnyt tämän, mutta kun vanhassa kodissa ei ole omaa pyykkikonetta, jolla pestä, eikä parveketta, jolla tuulettaa. Tulevassa kodissa on.]
Minä vaan mietin, että koska minusta tuli tällainen järjestelmällinen ihminen? Tunsin iloa ja riemua tuosta ja monesta muusta hyvin pakatusta laatikosta ja samana iltana järjestelmällisesti mapitetuista papereista. Mutta mikä on liikaa? Mies asuu jo meidän tulevassa kodissa ja aina kun minä menen siellä käymään, tekee mieli järjestellä... kertoa, mihin käytetyt vaatteet laitetaan odottamaan seuraavaa päivää ja että ei näiden papereiden paikka ole tässä keskellä lattiaa.
Yhtä stressaavaa vaikuttaisi olevan olla järjestelmällinen tai epäjärjestelmällinen ihminen. Laatikot aion jatkossakin pakata huolella ja yrittää vähistä säilytystiloista huolimatta keksiä kaikille tavaroille paikan tulevassa kodissa. Mutta lupaan yrittää olla vähän vähemmän stressaantunut, vaikka ne kaikki tavarat ei aina ihan paikoillaan olisikaan.
1 kommentti:
Samaistun :)
Lähetä kommentti