Kuultua ja ajateltua

- Voisitko sä tulla huomenna mun kotiin kylään? [n. 3vee poika tänään päiväkodissa, kun puin hänelle ulkovaatteita ja juteltiin meidän kodeista ja ketä niissä asuu]

- Mistä te olette tulossa...?
... Helsingistä? Miksi sulla on KUMISAAPPAAT?
[B. hakiessaan hoidossa ollutta koiraa eilen...]

- Sä olet hyvää seuraa. [Syntymäpäivänä tavattu uusi tuttavuus, josta ehkä voi tulla uusi kaveri?]

***

Suloiset lapset saavat jaksamaan toisinaan hyvin turhilta tuntuvat päiväkotisijaistelupäivät. Turhauttamista aiheuttaa se, että aina menee uuteen paikkaan ja pitää oppia uudet tavat, joita seuraavana päivänä ei kuitenkaan enää tarvitse. Paitsi että ainakin koko ajan oppii lisää ja lisää hyviä kysymyksiä, joita kannattaa esittää sitten taas seuraavassa päiväkodissa.

Kumisaappaissa on kivaa kävellä. Loska ja vesilätäköt muuttuvat kamalan mukaviksi, kun jalat pysyvät kuivina ja kuuluu hauskaa litinää ja lotinaa. Ikävöin tosin Japaniin jääneitä vaaleanpunaisia kumisaappaitani. Minulla on paljon vähemmän sinisiin Hai-saappaisiini sopivia asusteita ja vaaleanpunainen nyt muutenkin on enemmän minun värini. Oikeastaan olisin alunperin halunnutkin nimenomaan vaalenpunaiset Hai-saappaat, mutta sain saappaat joskus isältäni, jolle en kehdannut esittää todellista väritoivetta. Nyt kehtaisin jo.

Kuvan koiraa on jo hitusen ikävä. Kliseisesti koti tuntuu tyhjemmältä [meinasin kirjoittaa tyhmemmältä ja hyvin olisi sekin tähän sopinut] ilman sitä. Äskön kotiin kävellessäni mietin, kuinka avaan oven ja vastaani syöksähtää iloinen ja höpsö koiraliini. Sitten muistin, että koira palasi jo kotiinsa ja täällä olen taas vain minä.

Ja vielä lopuksi pitää sanoa se, että on ollut pitkästä aikaa kivaa tutustua ihmiseen, joka ei ole mikään tutun tuttu tai kaverin kaveri. Pienistä piireistä on omat hyötynsä - kuten se, että uusissakin paikoissa on yleensä aina joku tuttu tai vähintäänkin tosiaan tutun tuttu. Mutta toisinaan käy ahdistamaan ja ärsyttämään se, että kaikki tuntuvat tietävän kaikkien asiat.

Syntymäpäivänäni

Rahkapullia.

Kukkia äidiltä.

Auringonpaistetta.

Syvällinen keskustelu.

Autokyyti illalla kotiin.

Erä Aliasta loistavan parin kanssa.



Sellainen päivä se siis...

[Vaikka äiti olikin kaukana... mutta oli antanut rahaa kukkiin ja muistutti jatkuvasti käyttämään ne nimen omaan sitten kukkasiin.

Vaikka vietinkin päivän harjoittelussa, missä ei edes tiedetty, että minulla on synttärit... mutta siellä on loistava kokki ja syntymäpäivänä sattui olemaan hyviä pullia.

Vaikka tällä hetkellä sataakin taas lunta taivaan täydeltä... mutta syntymäpäivänä oli aurinkoista ja kaunista.

Vaikka en nähnyt yhtään ystävää... tai enpä ainakaan vanhaa. Mutta koskaan ei tiedä, milloin saattaa löytää uuden ystävän.]

Lupauksia keväästä

Oli kiirettä ja hirmuinen hoppu. Paljon tehtäviä tehtävänä ja tentteihin luettavaa. Perjantaiaamuna palautin viimeisen tehtävän tältä erää. Stressi purkaantui iltapäivällä keskittymiskyvyn puutteena ja hihityksenä takapenkissä. Huomenna alkaa parin kuukauden työharjoittelu ja sen tehtävistä ei vielä tarvitse murehtia. Tähän sopivaan saumaan tuli mahdollisuus lähteä käymään paikassa, jossa ehdin asua aikoinaan vain kaksi ja puoli kuukautta, mutta jonka huomasin edelleen tuntuvan kodilta.

Sain purkaa ajatuksiani ja kokemuksiani ja tulla kuulluksi. Kuulin, etten ole ainut Japanista Suomeen palannut, joka ei tiedä, miten hissi täällä toimii [että ovi pitää ihan itse avata...]. Sain myös lenkkeillä kaikessa rauhassa ja nauttia pienen kylän maisemista ja puhtaasta ilmasta. Sain nauraa, laulaa sydämeni kyllyydestä ja ihmetellä Jumalan hyvyyttä.

Tutustuin myös uusiin ihmisiin. Vaikka tavallaan he eivä edes tuntuneet kovin uusilta: olin kuullut juttuja ja nähnyt valokuvia. Pitkästä aikaa ei tullut semmoinenen olo, että empä nyt jaksaisi olla kovin sosiaalinen näiden uusien ihmisten joukossa...

Huomenna alkava harjoittelu ei tunnu viikonlopun jälkeen enään niin jännittävältä kuin vielä perjantaina. On kamalan iloista olla vaan. Iloita tästä alkavasta keväästä ja kaikesta siitä, mitä olen muutaman viimeisen vuoden aikana elämääni saanut. Tulevaisuuskin tuntuu tänään sellaiselta, että ihan mitä vaan voi oikeastaan tapahtua.

Keveitä päiviä

Viikko sitten sunnuntaina ystävä vei minut Imatralle. Muisti, kuinka joskus olin kertonut sinne haluavani, päästäkseni näkemään Hirvisaaren kirjojen tapahtumapaikkoja. Ihastuin tähän hotelliin ja siihen paikkaan, jossa voisi olla koski, jos patoa ei olisi. Hymyilin ja hihkuin kuin pieni tyttö.

Suunnittelin ihan, että nämä kuvat olisin lisännyt jo viikko sitten. Mutta taas siirryttiin vauhdilla päivästä toiseen ja koti-iltoja kertyi vain yksi. Silloin pyykkäsin, saunoin ja katsoin Metsoloita . [Metsolat on edelleen yksi lempisarjojani. Aitoa elämää. Sarja, jossa ei oikeastaan edes tapahdu mitään ja silti se on hyvä.]

Opiskelujuttuja on riittämiin, mutta onneksi myös ystäviä on ehtinyt nähdä ja vähän töitäkin tehdä. Lauantaina vietettiin tädin ja hänen miehensä yhteisiä synttäreitä. Sukulaisia oli mukava nähdä ja "naisten juttuja" olisi jaksanut kuunella pidempäänkin. Sunnuntaina vietin laatuaikaa B:n kanssa. Ja tänään on saatu viikko hyvin käyntiin, kun aamulla sain nukkua pitkään, katsella sitten tallennettua hääohjelmaa ja juoda pari kuppia kahvia ennen kuin matkustin toiselle puolen pääkaupunkiseutua tekemään ryhmätyötä. Seuraavan kahden viikon aikana pitäsi tehdä yksi laajahko verkkotehtävä, yksi iso ryhmätyö ja pari tenttiä. Meinasi jo ahdistus iskeä [ja iskikin], mutta rento ryhmätyöpäivämme sai minut uskomaan siihen, että tästäkin kaksiviikkoisesta selvitään. Sen sijaan, että olisimme kovasti stressanneet, suunnittelimme pariviikkoisemme ajankäytön ja löysimme haastateltavan. Lopun ajan käytimme miehistä puhumiseen ja kauniisti katetun pöydän ääressä herkutteluun ja maailman parantamiseen. Ja nyt, kun päästään taas Tiinan mielestä otollisimpaan aikaan opiskella taidankin siirtyä tenttikirjan tai verkkotehtävän pariin.

Muualla matkaamista ja kotiutumista

Nyt tuntuu siltä, että olen kotiutunut kotiini, kouluuni ja tähän meidän ihanaan Suomeen. Välillä olin jo ehtinyt unohtaa sen kaiken, miksi niin kovasti Japanissa Suomeen kaipasin.Viikonlopun vietin ystävän luona Lappeenrannassa. Edellisestä vierailustani kaupunkiin oli ehtinyt kulua monta vuotta ja kaupunki tuntui monta vuotta vanhemmasta erilaisella tavalla mielenkiintoiselta. Ihastuin uudestaan ystävällisiin ihmisiin ja luontoon siellä. Uutena ihastuksena taas tulivat vanhat talot ja kaupungin historiallisuus. Tuliaisina kotiin Virkkukoukkusen ihana essu, jota en voinut olla ostamatta, varsinkin kun olin ehkä tuntia aiemmin valitellut ystävälleni essuttomuuttani.