sunnuntai 16. elokuuta 2009

Serkkuja






Yksi serkuista oli kerran istunut terveyskeskuksen odotushuoneessa. Vieressä oli istunut mies, jonka papereissa oli ollut tutunoloinen nimi. Toinen serkkuhan se siinä istui, vaan eivät olleet toisiaan tunteneet.

Äidillä on kuusi sisarusta, enkä olisi minäkään kaikkia serkkuja tunnistanut ennen eilistä. Yhden olin tainnut nähdä viimeksi omissa ristiäisissäni - eipä ole niistä minkäänlaista muistikuvaa. Eilen tavattiin [vain yksi ei päässyt tulemaan, asuu Amerikassa - huono syy, tulisihan sieltäkin lentokoneita, todettiin] ja nyt tunnistaa taas kaikki, jos kävelevät kadulla vastaan.

Aluksi istuttiin vain hiljaa ja ihmeteltiin, mutta hiljalleen alkoi puheensorina ja nauru voimistua. Toiset muistelivat menneitä, minä lähinnä kuuntelin. Olemme veljeni kanssa nuorimmat, eikä minulla ole samanmoisia muistoja äitini synnyinkodista, missä tapasimme.

Äidin synnyinkodissa oli ihana vierailla. Eno ja vaimonsa ovat laittaneet kotia kauniiksi ja katselemista olisi riittänyt pitkäksi aikaa.

Kotiin pääsin yhden serkun autokyydillä. Asutaan naapurikaupungeissa, mutta häntäkään en ollut tavannut yli kymmeneen vuoteen. Jospa seuraavaan kertaan ei menisi ihan niin pitkä aika.

2 kommenttia:

Anniina kirjoitti...

Minäkin haluaisin monenmonta serkkua. Mutta on mulla sentään yhdeksän. Oman ikäisiä vain pari. (saiskohan lisää vaikka niiltä, joilla on liikaa?)

Ja kauniit kuvat, tuo vissykuva varsinkin!

Tuija kirjoitti...

Minulla ei ole sisaruksia, joten serkut ovat saaneet olla niitä. Minulla serkkuja on PALJON, mutta vain harva niistä on tuntematon tai vähemmän tuttu. Minun perheeni ei ole iskä ja äiti, vaan suurempi kulhollinen ihmisiä, siihen kuuluu pari enoa, muutamia tätejä ja serkkuja ja serkkujen lapsia ja puolisoita. En osaisi ajatella sellaista viikkoa, etten pitäisi kehenkään serkkuun yhteyttä. Moni ystävistäni on aivan ihmeissään, kun asun lähellä sukulaisiani ja istun heidän kodeissaan lähes aina, mutta se on minun elämääni, on ollut aina.