Entinen koirakämppikseni vieraili taas muutaman päivän verran. En ole koskaan kuullut sen haukkuvan yhtä paljon kuin miehen tultua kylään perjantaina. Haukkui pitkään ja murisi vihaisesti, mutta tuli niistä lopulta kavereita. Seuraavana päivänä menivät jo lumisia metsäpolkuja niin lujaa, etten meinannut perässä pysyä. Minä katsoin olympialaisia, tein kouluhommia ja roudasin koiran omakseen ottamaa tyynyä usein sinne huoneeseen, missä itsekin olin.
Nyt on oikeasti etäviikko, mutta tuntuu ihan lomalta, kun on viimein ollut aikaa tavata monia ystäviä, tallustella metsässä ja nauttia päivänvalosta. Opiskelujuttujakin on ehtinyt tehdä, ei paljoa, mutta tarpeeksi tälle hetkelle. Lunta sataa koko ajan lisää ja välillä se turhauttaa, mutta tänään matkalla jumpasta kotiin pysähdyin aina aika-ajoin ihailemaan maisemia, ja mietin, kuinka on kaunista. Pitäisi pysähtyä useammin.
Ylihuomenna pakataan auto ja lähdetään Savoon. Neljäksi päiväksi pois täältä, ennen töiden alkua. Maanantaina alkavat työt. Ensimmäistä kertaa neljä kuukautta putkeen töitä viisi päivää viikossa. Jännitän ja odotan. Ensimmäistä työvuorolistaani katselin varmaan tunnin verran. Mies nauroi vaan ja sanoi, että olen hassu. Tykkää kumminkin tämmöisenä.
1 kommentti:
Voi meidän mussukkakoira, kyllä on niin oma itsensä tossa tyynyllä :D
Lähetä kommentti