Kouluun vasta kymmeneksi. Aamulla saa siis nukkua puolitoista tuntia normaalia pidempään. On jo valoisaa, kun lähtee liikkeelle, ei tunnu siltiä, että keskellä yötä pitäisi kouluun mennä. Juna on ajoissa, pitkästä aikaa. Ja tyhjempi kuin yksikään juna aikoihin.
Istun kaikessa rauhassa ja nautin aamusta. Olen piiloutunut Metro-lehteni taaske ja luen juuri neule-tempauksesta Narinkkatorilla, kun kuulen lehteni taakse kysymyksen: "Anteeksi, mutta pakko kysyä, oletko sä ollut joskus Japanissa?" Kurkkaan lehteni takaa kysyjää ja ehdin jo miettiä, että lukeeko se otsassani, vai mistä on tuntematon sen [oikein] päätellyt.
Kertoo nähneensä kuviani kaverillaan, jonka luota on juuri tulossa. Kaveri oli minun kanssa samaan aikaan ulkomailla, toisessa maassa vaan. Ja nyt opiskellaan samassa paikkaa, vielä puoli vuotta. Tyttö alkaa näyttää tutulta, minäkin keksin hänelle nimen. Kas kun Facebookissa sitä törmäilee tuntemattomien kuviin ja "meidän piirit" ovat pienet. Rupatellaan loppumatka, kunnes minun pitää hypätä junasta.
Hymyilyttää yllättävä tapaaminen ja unohdan olla varovainen - liukastun junasta ulos astuessani. Toinen polvi osuu maahan ja ihan pienen hetken ehtii ärsyttää, kunnes edellä oleva aasialaistaustainen ihminen hymähtää, pitelee kiinni omasta polvestaan ja huomaan siinäkin märän läntin - en ole ainut aamun liukastuja. Mietin, että mahtaa aasialaista lohduttaa, kun nämä suomalaiset itsekin liukastelevat ja hymyilen lisää.
Ei hullumpi junamatka.
1 kommentti:
Ei todellakaan hullumpi junamatka :)
Lähetä kommentti