Viikonloppuna.

Perjantai-ilta töissä. Ei asiakkaita paikalla, voisi katsoa telkkarista Frendejä ja syödä karkkia. Tai sitten voi tehdä niin kuin eräs Tiina Tee: pestä vessat, imuroida koko talon ja käydä vielä läpi vanhat lehdet eräässä nätissä korissa. Ollenkaan ei harmittanut olla perjantai-iltaa töissä, ja tämän sanon [kirjoitan] ilman minkäänlaista ironiaa. Oikeasti olen iloinen siitä, että saan tehdä silloin tällöin keikkaa viime kevään harkkapaikkaan. Pidän siitä työstä.

Lauantai-iltana luonto-ohjelma telkkarista, tunnin kävelylenkki kauniissa syysillassa, ABC:ltä pieni Jaffa-pullo, saunaan ja sitten nukkumaan. Ja taaskaan ei oikeasti tekisi mieli olla missään muualla.

Tänään messussa ystävän kanssa. Hyvää musiikkia, saarna jonka jaksoi helposti kuunnella alusta loppuun ja muutenkin hyvä olla. Messun jälkeen kirkkokahvit, sitten roskaruokaa ja sen päälle vielä toiset kahvit ja teet. Istutaan terassilla ja ihmetellään, voiko olla syyskuu ja Suomessa. Kotimatkalla junassa 5-vuotias tuntematon poika, A, tulee istumaan vastapäätä. "Moi", hän heti tervehtii, kun minä lopetan puhelun äidilleni. Minä sanon myös moi ja sitten aletaan jutella asemien nimistä ja A:n hienosta leikkiautosta. A:n äiti puhuu puhelimeen, eikä tiedä, missä junassa on ja pääseekö sillä sinne, minne he haluaisivat. Minä kerron, missä ollaan, vaikkei minulta kysytäkään. A. kysyy ainakin kolme kertaa, mitä hänen leikkiautonsa kyljessä lukee ja minä luen. Auton pohjaakin tutkitaan. Liian aikaisin tulee heidän asemansa, olipa piristävää junauseuraa!