Pitkästä aikaa oli melkoisen suunnittelematon viikonloppu. Vain lauantai-illalle oli suunniteltuna ulos syömäänmeno ja sunnuntai-illalle jumppa [kynttilänvalossa BodyBalancea viikonlopun päätteeksi - oi onnea].
Perjantai meni siivouksen jälkeen telkkaria katsellessa. Launtai alkoi samoissa merkeissä. Katsoin Holiday-leffaa ja poltin kynttilöitä, nautin hyvästä olosta. Illalla mentiin syömään. Mutta usein juuri ne suunnitellut asiat, joita odottaa, menevätkin sitten toisin kuin on ajatellut, ja se on minulle usein vaikeaa.
Illalla minä kirjoitin päiväkirjaa, kirjeen, jota en koskaan antanut ja itkin hiljaa. Keitin teetä itselleni, luin Raamattua ja Hetkistä ja huokailin hiljaa ylhäältä apua. Mietin paljon menneitä, sitä, miten ne vaikuttavat tähän hetkeen. Tajusin omia virheitäni menneessä. Ja toivon niin, etten toista niitä nyt. Vaan että kun olen ne silloin vaikeat asiat tajunnut, voisin tehdä niille jotain, yrittää enemmän. Ennen olen kantanut menneestä vain lähinnä kaunaa toisia kohtaan, miettinyt, miten heidän tekemisensä ovat vaikuttaneet minuun. Nyt tajuan, että on minussakin ollut vikaa.
Sunnuntaina ajattelin jo heti aamulla lähteä messuun. Mutta en vain jaksanut. Jatkoin vain itkemistä. Katselin TV7:n lastenohjelmia. Se oli parasta siihen hetkeen. Tein oppituntia ensi viikolle - se sai ajatukset muualle, prosessoituihin ajatuksiin. Eräs opettajamme sanoi taannoin luennolla, että kun hänen pitäisi tehdä jotakin, missä hän on huono, alkaa hän tehdä jotain sellaista, missä hän tietää olevansa hyvä - vaikkapa pestä vessaa. Minusta tuntuu, että näiden tällä hetkellä prosessoitavana menneisyyden asioiden keskellä oli hyvä palata sellaisiin menneisyyden juttuihin, jotka on saanut käydä läpi, joista on saanut ottaa opikseen ja jotka eivät enää siksi vaivaa.
Iltapäivällä kaivoin pikkuveljeltä lainassa olevan auton mielettömän lumimäärän alta ja epäekologisesti ajoin kaupunkiin, jossa järjestettiin Taizé-messu. Se oli juuri sitä, mitä tarvitsinkin. Rukousta, hiljaisuutta... En halunnut messun jälkeen mennä kotiin vaan valitsin mieluumin jalkapallon katselun. Ennen ottelua minulle kerrottiin, että pitää sitten kannattaa punapaitaisia, kertonee jotain jalkapallotietämykseni tasosta. Paikalla oli onneksi myös miehen kaksoisveljen tyttöystävä, joka tietää ihan yhtä vähän jalkapallosta. Me pakenimme jo ennen ottelun loppua, heitin toisen tytön kotiin matkalla jumppaan. Jumpassa oli kynttilänvaloa, rauhallista ja hyvä olla. Rauha loppui kotipihaan, kun mistään ei meinannut löytyä parkkipaikkaa ja nyt saan koko ensi yön miettiä, onko auto sakkopaikalla. Olisi pitänyt mennä ekologisesti junalla!
2 kommenttia:
Voimia Tiina sullekin, joskus asiat menee eri tavalla kuin on suunnitellut ja joskus itsensä kanssa on vaikein olla, mut yleensä asiat sit kuitenkin järjestyy ja mikään ei ole peruuttamatonta, omia kämmejään voi korjaillakin.
Oih. Kuulostaa aika rankalta viikonlopulta. Mutta tervetuloa tänne purkamaan huolia! Täällä alkaa näyttää vihdoin kodilta ku muuttolaatikot lähti tänään ja matot on lattialla.
Lähetä kommentti