Yli vuosi.

Reilu vuosi sitten minä aloitin tämän blogin ja mietin, että ehkä kaikki taas järjestyy. Ja järjestyi. Kliseisesti ehkä paremmin kuin uskalsin toivoakaan.

Uudesta koulusta iloitsin. Menin sinne aluksi puoleksi vuodeksi, mutta lopulta päätin suorittaa kaikki opintoni siellä loppuun. Se on erilainen kuin vanha koulu ja eri ihmiset ovat eri mieltä vaihtoni järkevyydestä. Minä olen saanut oppia, että molemmissa paikoissa on omat hyvät ja huonot puolensa. En harmittele opintopolkuni etenemistä ollenkaan, vaan pidän rikkautena sitä, että olen saanut opiskella erilaisissa paikoissa ja siinä välissä oppia vielä hurjan paljon kahdella "välivuodellani". Vielä elokuussa jännitti vähän palata kouluun, kun ei ollut ketään opiskelukavereista nähnyt koko kesänä. Mutta tällä viikolla, joululoman jälkeen kouluun palatessani, huomasin, ettei jännitä enää ollenkaan. Tuntui ihan luonnolliselta ja omalta palata sinne neljänkymmenen muun mölisevät joukkoon. Ensimmäisenä koulupäivänä pidettiin nimenhuuto ja me nauroimme paljon.

Välillä oli paljon stressiä ja murheita. Mutta opiskelutehtävistä selvittiin kaikista, eikä tälle vuodelle jäänyt yhtään rästitehtävää. Tiskit ja pyykit kasautuivat usein vuoriksi, mutta niistäkin on ajallaan tullut puhtaita. Ystäville olisi suonut enemmänkin aikaa, mutta onneksi eivät ole ne tärkeimmät minnekään hävinneet, vaan päinvastoin viime vuonnakin taas pitäneet minut järjissäni, kuitenkin. Niitäkin löytyi, kenelle Japanista saattoi kertoa juurta jaksaen ja ajanmittaan löytyi muitakin puheenaiheita, kun elämä jatkui Suomessa.

Ja sitten löytyi yksi ihana huolehtija elämääni. En olisi ensimmäistä kertaa kevään harkkapaikan ovesta sisään astuessani uskonut, mitä kaikkea se harjoittelu tuokaan mukanaan. Tulevaisuudessakin työalana kiinnostavan alan, keikka- ja toisenkin harjoittelun suorittamisen paikan lisäksi tuli eräs, joka on kuunnellut kaikki itkut, valitukset, ilot ja hassut jutut katoamatta minnekään. Kevät olikin ihastumisen aikaa, hymyilytti vaan koko ajan. Kesällä matkustin kahden paikkakunnan välillä ahkerasti, kun työt olivat toisaalla ja sydän täällä.

Blogin kirjoittelulle jäi vähemmän aikaa, kuin olin ajatellut. Ei sitä taida tänäkään vuonna sen enempää olla... Tänä vuonna taitavat jäädä kuvat vähemmälle ja tekstiä olla enemmän. Ehkä. Aika näyttää.